maanantai 26.1.2020 Joonatan

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Ahmon urakka valmistunee kuukauden päästä

Siilinjärven Ahmon yleisurheilukentän peruskorjaus on edennyt keväällä kutakuinkin suunnitellusti ja aikataulussa kunnan liikuntatoimenjohtaja Timo Hyötyläisen mukaan.
Parhaillaan on menossa juoksuratojen pinnoittaminen. Asfaltin päälle valetaan ja siloitellaan mustaa kumirouhemassaa reilun sentin paksuudelta. Sen päälle tulee vielä tiilenpunainen varsinainen päällystepinta juoksijoita varten, etusuoralle kahdeksan- ja muulle ratakierroksella kuusirataisena. Myös heitto- ja hyppylajien suorituspaikkoja pinnoitetaan samaa tahtia. Pinnoittaminen vaatii sopivan lämpimän ja kuivan sään, joten keli vaikuttaa virolaisvoimin toteutuvan urakan etenemiseen.
Viime syksynä kentän keskustaan asennettu luonnonsiirtonurmi on talvehtinut varsin hyvin. Sen ja juoksuratojen väliin tulee kapea tekonurmivyöhyke. Palloilijoilla ja muilla urheilijoilla ei ole vielä asiaa viheriölle ja he saavat tyytyä Ahmon tekonurmeen.
Timo Hyötyläinen arvioi, että nurmikenttäkin avautuu käyttäjilleen samoihin aikoihin muun kentän valmistumisen kanssa vastaanottotarkastuksen jälkeen. Sen jälkeen kentän hoito siirtyy kunnan liikuntatoimen vastuulle.

Lue lisää 19.6. Uutis-Jousesta

Ahmon yleisurheilukenttä valmistunee noin kuukauden kuluttua. Tekemättä on vielä katsomo ja juoksuratojen päällystys sekä suorituspaikkojen viimeistelytyöt.

Jätä kommentti

*