perjantai 28.2.2020 Onni

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Bussien näyttötaulu heti säpäleiksi – ilkivallasta tuhansien eurojen lasku

Panssarilasin rikkomiseen on tarvittu voimaa.

Toinen terveyskeskuksen edessä Kasurilantiellä sijaitsevista bussien näyttötauluista rikottiin joulunpyhien aikaan.

Rikkoutunut näyttö huomattiin ensimmäisen kerran 27. joulukuuta.

– Kyseiset ulkokäyttöön tarkoitetut näytöt ovat varsin kestävät. Suojattuun panssarilasiin kohdistettu ilkivalta on vaatinut varsin kovasti voimaa, Siilinjärven kehitysjohtaja Pekka Kauhanen sanoo.

Näytöt ovat ehtineet olla käytössä reilun kuukauden.

– Harmittaa ihan vietävästi, koska näytöt ovat saaneet joukkoliikenteen käyttäjiltä hyvän vastaanoton.

Kauhanen kertoo, että näyttötaulut asennuksineen ovat maksaneet yhteensä noin 16 500 euroa.

– Rikottu näyttö on viety pois ja uusi näyttö on tilattu.

Itä-Suomen poliisista kerrotaan, että tapaus on tutkinnassa.

27.–30. joulukuuta välisenä aikana rikottiin keskustassa myös postiautosta sivuikkuna, henkilöautosta takalasi ja Toritie 7:stä yhteensä 17 valaisinta.

Havainnoista voi kertoa Itä-Suomen poliisille vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Jätä kommentti

*