tiistai 28.1.2020 Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Epidemia sulki Kunnonpaikan ainakin loppuviikoksi

Vuorelan kylpylähotelli Kunnonpaikka on suljettu ainakin ensi maanantaihin asti keskiviikkoaamuna ilmenneen ja torstaina jatkuneen vatsatautiepidemian vuoksi.
Muutamia kymmeniä asiakkaita sekä osa henkilöstöstä on sairastunut pahoinvointiin ja kuumeeseen. Yksi kuntoutusasiakkaista on joutunut hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Kunnonpaikan toimitusjohtaja Timo Juurakon mukaan kyseessä on norovirus. Hän arvioi, että se saadaan massiivisella tehopuhdistuksella poistettua loppuviikon aikana. Juurakon mielestä ongelma ei ole kylpylähotellista johtuva, mutta syytä ei vielä tiedetä.
– Parhaillaan on menossa hotellin tyhjennys ja tehopuhdistus, joka tehdään Siilinjärven terveyskeskuksen infektiolääkärin ohjauksessa. Myös omat lääkärimme ohjeistavat toimintaa ja hoitavat potilaita.
– Kolmen päivän varoaika riittää viruksen saamiseksi kuriin. Avaamme kaikki toiminnot normaalisti ja turvallisesti ensi maanantaina, Juurakko uskoo.

SIILINJÄRVEN kunnan ympäristöterveysjohtaja Emilia Savolainen kertoo, että epidemian aiheuttajasta saadaan varmistus perjantaina, kun tarkastusnäytteet on analysoitu.
Savolaisen mukaan tartuntalähde voi olla esimerkiksi ruoka, kylpylän vesi tai jokin pinta, jolla on virusta.
– Tartuntalähde pyritään varmistamaan mahdollisimman pian. Norovirus on harmillisen sitkeä, sillä se voi elää tartuntapinnoilla parikin viikkoa. Sen eliminointi vaatii tehokloorausta.
– Maanantaina teemme tarkastuksen ja näytteenottoa puhdistusten tehon selvittämiseksi. Puhdistukset ja tehoklooraus tehdään THL:n ohjeen mukaisesti. Se on tieteellisesti todistettu oikeaksi menetelmäksi, kertoo Emilia Savolainen.
Savolainen mainitsee, että joidenkin hajatietojen mukaan norovirusta esiintyisi muuallakin Pohjois-Savossa.
– Paras keino suojautua norovirukselta ja muilta vastaavilta tartunnoilta on tiheä ja tehokas käsien pesu. Tavanomaiset käsidesinfiointigeelit eivät siihen pysty. Norovirus on ärhäkkä leviämään monin tavoin, pääosin kuitenkin pintatartuntana.

KUNNONPAIKAN ylilääkäri Pirkko Kolehmaisen mukaan Kunnonpaikka hälytti oma-aloitteisesti kunnan terveystarkastajan näytteidenottoon ja ryhtyi puhdistustoimiin sekä sulki asiakkailta ja henkilöstöltä kaikki tilat.
– Sairastuneet hotellivieraat on eristetty ja heidät kotiutetaan heti, kun vointi sallii. Oireet ovat potilailla hieman erilaisia, mutta niistä selvittäneen levolla. Norovirus ei ole perusterveille ihmisille vaarallinen ja kestää yleensä muutamia päiviä. Riskiryhmähenkilöille se voi vaatia sairaalahoitoa, selvittää Kolehmainen.

Jätä kommentti

*