sunnuntai 14.12.2019 Jouko

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Tapani Ruuskanen – Vanhan myllyn mylläri

Kyllähän näitä jyväsäkkiä vielä jaksaisi kantaa. Kuiva kesä vain verotti viljasatoja ja ihmiset ovat jo tottuneet kaupan valmiiseen leipään. Ne vähentävät myös myllyn tarvetta.

Tapani Ruuskanen syntyi Siilinjärven Heinämäessä maanviljelijäperheeseen. Pienellä maatilalla oli tilkku peltoa ja kymmenkunta lehmää.

Päivät kuluivat koulun ohella talon töitä tehden. Työt tehtiin hevospelillä aina vuoteen 1957 saakka, jolloin taloon hankittiin traktori.

– Se oel mahoton peli, Verkusson (Ferguson toim. huom.) Ei siinä 11-vuotiaan jalat tahtonna polikimille ylettöö kun sillä piästeltiin.

Mielenkiintoinen työ Ruuskasella on myös olla myllärinä tilallaan olevalla myllyllä. Myllyn historian juuret juontavat aina 1800- luvun loppupuolelle ja se jauhaa vielä tänäkin päivänä.

– Mikäpäs tässä on eläkepäeviä viettee kolomen kanan ja kukon kanssa. Onhan tuolla vielä tuolla vielä pari lammastakkiin ja poni, Ruuskanen nauraa.

Urheilu on seurannut Ruuskasta koko hänen elämänsä ajan. Hirvenhiihto, lentopallo ja mäkihyppy olivat nuoren miehen lajeja useiden muiden lajien ohella

Ammattina nuoren miehen mielessä siinteli sotilasura ja autonkuljettajan työ, mutta voiton vei maanviljelijän ammatti.

Sitä työtä Ruuskanen jatkoi ensin kotitilallaan ja myöhemmin avioiduttuaan nykyisellä asuinpaikallaan Kolmisopessa.

Nyt eläkepäiviään viettävällä Tapanilla on merkittävä ura lukuisissa järjestötehtävissä. Kunnallispolitiikassa hän on myös ollut mukana jo parin vuosikymmenen ajan.

Arvokas tehtävä, jossa Ruuskanen myös toimii, on olla arkun kantajana viimeisellä matkallaan oleville ihmisille.

 

Katso lyhytdokumentti tästä:

Jätä kommentti

*