maanantai 12.7.2020 Hermanni, Herkko, Herman

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Jätekukko kerää joulukuusia koko toimialueella

Jätekukko hoitaa jälleen kotitalouksien joulukuusten maksuttoman keräyksen koko toimialueella.  Omakotiasukkaat voivat jättää kuuset jäteastian läheisyyteen. Rivi- ja kerrostaloasukkaat voivat jättää kuuset oman talon jätekatoksen viereen. Kuusia kerätään astiatyhjennyksen yhteydessä vaiheittain ja ne energiahyödynnetään. Jos joulukuusi on yli 150 cm, suositellaan kuusen katkaisua ennen sen jättämistä kerättäväksi.

– Ei kannata huolestua, jos omaa joulukuusta ei olekaan haettu heti loppiaisen jälkeen. Keräämme kuusia vaiheittain koko toimialueella. Mikäli lunta tulee paljon, on hyvä varmistaa, ettei kuusi jää lumen alle, kertoo Jätekukon logistiikkainsinööri Aki Malinen.

Toimi näin
Varmista, että kuusi erottuu selvästi poisvietäväksi ja että se on helposti kyytiin otettavissa. Laita keräykseen menevä kuusi joko jäteastioiden välittömään läheisyyteen tai jätekatoksen ulkopuolelle.

Vinkki
Kuusen saa siististi ulos isoa lakanaa tai pressua hyödyntäen. Levitä pressu lattialle ja kallista kuusi sen päälle. Kanna kuusi kantopussissa keräyspaikalle. Joulukuusta ei tule laittaa jätesäkkiin poisvietäväksi. Isompikokoisen kuusen voi sahata poikki, jotta se mahtuu paremmin keräysauton kyytiin.

Kaikki Pikkukukko lajitteluasemat vastaanottavat yksittäiset joulukuuset maksutta.

Jätä kommentti

*