maanantai 18.2.2019 Kaino

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Koskikaralle elinehto on sulana virtaava joenpätkä – Siilinjärvellä talvehtii ainakin kolme yksilöä

Vilkkuluomi alkaa luppasta ja uni voittaa hyvän toukka-aterian päälle. (Kuva: Kari Keränen)

Maisema on kuin postikortista repäisty. Puuterimainen lumi taittaa rantapuita, pakkaskuuran kiipeillessä pitkin oksia. Jokipenkat uinuvat lumikinoksien alla. Sillalta alavirtaan on sulaa hirmupakkasista huolimatta. Heikkovirtaiset nivat ja suvannontapaiset on pakkanen jo paukutellut rusakonkestävään kanteen. Siinäpä on pieni joen levyinen kaistale koskematonta luontoa – sellainen talvinen keidas keskellä kylää.

Sillankaiteille on kertynyt lunta, lumi narskuu ja naukuu kiireisten askelten alla. Hengityksen hiilidioksidi pöllähtelee höyrypilvinä askelten tahtiin. On yli 30 astetta pakkasta ja karvalakin puuhkiin kasvaa kuuraseppele.

Katse kiinnittyy liikkeeseen. Siellä joen pinnalla, jääkielekkeiden yllä kiitää lyhyillä siivillään päristävä lintu – se on talventuoja, koskikara. Se laskeutuu jään reunalle, keikkuu, niiailee ja kumartelee.

Jää tuijottamaan eteensä, pulahtaa veteen häviten pinnan alle ja samassa kiipeää jäälle kivikoppa nokassaan. Nykäisee asukkaan ulkoilmaan, vesiperhosen toukan, nappaa parempiin suihinsa – pian on linnun ympärillä tyhjiä hienosta sorasta muurattuja yksiöitä ja kortteenpätkiä kasapäin.

Sillalla kulkija hytisten puistaa päätään lähtiessä lämpimään, ihmetellee puoliääneen eikö se jäädy kuoliaaksi, mokoma uimamaisteri.

Koskikaroille on elinehto sulana virtaava pätkä jokea. Siilinjoella talvi on karan aikaa. Pimeimmän ajan, sydäntalvesta kevään korvalle, se ainoana lentävänä jokimaisemaa hallitsee.

Lue lisää 7.2. Uutis-Jousesta

Jätä kommentti

*