maanantai 17.6.2019 Urho

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Kunnanhallitus päätti: Siilinjärven ja Kuopion yhteinen vesiyhtiö askeleen lähempänä

Kuopion Vesi Oy aloittaisi toimintansa vuoden 2020 alusta. (Kuva: Annamaija Herola)

Siilinjärven kunnanhallitus päätti maanantaina esittää kunnanvaltuustolle, että Siilinjärvi ja Kuopio perustavat yhteisen Kuopion Vesi Oy:n.

Siilinjärven vesihuoltolaitoksen toiminta lakkaisi kuluvan vuoden päättyessä ja uuden yhtiön toiminta alkaisi vuoden 2020 alusta.

Siilinjärvi sijoittaisi osakepääomaan 400 euroa ja Kuopio 2 100 euroa.

Kunnanhallituksen päätös ei ollut yksimielinen.

Jukka Rekola (ps.) esitti Heikki Jääskeläisen (vihr.) kannattamana, että Kuopion Vesi Oy:ta ei perusteta, vaan Siilinjärven vesihuoltolaitos jatkaisi itsenäisenä.

Rekolan ja Jääskeläisen puolelle asettuivat myös Marjaana Pitkänen (kesk.), Matti Venäläinen (kesk.).

Nelikko hävisi äänestyksen luvuin 5–4, kun Kuopion Vesi Oy:n puolelle asettuivat Risto Daavitsainen (sd.), Seppo Kiiski (kesk.), Pirjo Niemitz (sd.), Merja Oksman (kok.) ja Liisa Väätäinen (kesk.).

Jukka Rekola jätti päätökseen eriävän mielipiteen ja Heikki Jääskeläinen kirjallisen eriävän mielipiteen.

Asia etenee seuraavaksi kunnanvaltuuston käsittelyyn.

Lisää asiasta tämän viikon Uutis-Jousessa

Kommentit

  • Kuntalainen

    Siis tämä vesiasia on mielestäni valmisteltu aika hiljaisuudessa enkä ymmärrä siinä Silinjärven hyötyjä.
    Toivoisin parempaa informaatiota asiassa!

Jätä kommentti

*