tiistai 20.2.2018 Heli, Heljä, Helinä, Hely

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Lapsiperheille tarvitaan kohtaamispaikkoja

Kaisa Raninen aloitti neljännen vuotensa MLL Siilinjärven puheenjohtajana. (Kuva: Jussi Kumpulainen)

Siilinjärvelle tarvitaan lisää kohtaamispaikkoja. Näin sanoo MLL Siilinjärven puheenjohtaja Kaisa Raninen.

– Täällä on urheiluseuroja, mutta niissä on pääosin kouluikäisiä lapsia. Alle kouluikäisille lapsille kohtaamispaikkoja on vähän.

– Olen huolissani niistä lapsista, jotka eivät ole päivähoidon piirissä nyt, kun varhaiskasvatusoikeutta Siilinjärvelläkin leikattiin. Löytävätkö ne lapset ja vanhemmat arkeen tekemistä, hän pohtii.

Kysyntää kohtaamispaikalle olisi.

– Esimerkiksi kunnan avoin päiväkoti on jopa ruuhkautunut, kun kysyntää on niin paljon.

Raninen itse hakeutui MLL:n toimintaan vuonna 2013, kun arki neljän seinän sisällä alkoi tuntua raskaalta.

– Toisen lapsen vauva-ajasta en muista juuri mitään. Ja kun kolmas oli tulossa, päätin, että nyt en jää kotiin. Sain MLL:n perhekerhosta juuri mitä hainkin, eli virkistystä arkeen ja aikuista juttukumppania.

Lue lisää 18.1. Uutis-Jousesta.

Jätä kommentti

*