keskiviikko 19.12.2018 Iiro, Iisakki, Iikka, Isko

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Liikennevirasto vaati meluaitoja, 5-tien korjaus siirtyi vuodella

Liikennevirasto ei hyväksynyt Pohjois-Savon ely-keskuksen suunnitelmaa Varpaisjärventien risteyksen parantamiseksi 5-tiellä. Risteykseen rakennetaan vain väistötila Kaupantien puolelle. (Kuva: Kari Salmela)

Pohjois-Savon ELY-keskus esitteli viime vuoden keväällä suunnitelmiaan liikenneturvallisuuden parantamiseksi 5-tiellä Siilinjärven ja Lapinlahden välillä. Yleisötilaisuuksissa esiteltiin kaikkiaan 13 kohdetta kansalaisten arvioitavaksi. Töiden oli määrä käynnistyä tänä keväänä. Toisin kävi.

– Liikennevirasto ei hyväksynyt alkuperäistä hakemustamme. Keväällä tulleessa päätöksessään se halusi meluaidat kahteen risteykseen, kertoo liikennejärjestelmäasiantuntija Maarit Kauppinen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.

– Meluaidat piti suunnitella, suunnitelmat lisätä hakemukseen ja laittaa se uudelleen vireille. Nämä valitettavasti aina vähän kestävät. Nyt hyväksyntä liikennevirastosta on tullut, jatkaa Kauppinen.

Hyväksytyt suunnitelmat ovat nähtävillä vuoden vaihteeseen saakka Siilinjärven kunnantalolla ja ELY-keskuksessa.

– Talvella aloitetaan kilpailutus ja työt pyritään saamaan loppuun ensi kesäkauden aikana, sanoo Kauppinen.

Hänen mukaansa kaksimetriset meluaidat haluttiin Aappolaan Varpaisjärventien risteykseen Kaupantien puolelle, ja Pöljälle Hoikintien risteykseen Luvelahdentien puolelle.

Lue lisää 5.12. Uutis-Jousesta

Jätä kommentti

*