perjantai 24.5.2019 Tuukka, Touko

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Luistelukausi on päättymässä, latujen puolesta vielä taistellaan

Patakukkulan ladut olivat maanantaina hiihtokunnossa. (Kuva: Santeri Mutanen)

Siilinjärven kunnan liikuntatoimi käy sitkeää kahden rintaman kamppailua kesän tuloa vastaan ja sen edistämiseksi ulkoliikuntapaikkojen kunnossapidossa. Liikuntatoimenjohtaja Timo Hyötyläisen mukaan puolustustaistelu on menossa latujen kunnostuksella vielä useissa paikoissa. Luistelijoiden osalta ”peli” on menetetty ja jäiden kunnostuksessa on talvihanskat lyöty naulaan.

Kesän tuloa on edistetty pallokenttien puhdistamisella lumesta Ahmon ja Tanhulan jalkapallotekonurmilla sekä Mantun ja POP Areenan pesisstadioneilla. Samoin Hamulan kentän heittopaikoilta on ajettu lumia pois.

– Luisteluratojen ja -kaukaloiden hoidon lopetimme jo edellisviikonloppuna, kun plussakelit ja auringonpaiste pehmittivät jäät vaarallisiksi. Muutamat yöpakkaset eivät tilannetta muuta. Jäätä löytynee kuitenkin muun muassa Tuplajäiltä, kertoi Hyötyläinen.

Maaningalla ulkoliikuntapaikkojen kunnostuksesta vastaava Pekka Turunen kertoo, että luisteluratojen ja -kaukaloiden kunnostus on lopetettu, mutta kirkonkylän noin viiden kilometrin latua ajetaan vielä ainakin tämä viikko. Jatko arvioidaan kelien mukaan.

Lue lisää 28.3. Uutis-Jousesta

Jätä kommentti

*