perjantai 18.10.2019 Satu, Säde, Luukas

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Maaningan kirkonkylälle perustetaan oma kyläyhdistys

Ideointipaja tuotti nopeasti kehittämisideoita Maaningan kirkonkylälle. (Kuva: Marja Väänänen)

Tiistaina pidettiin Maaninkajärven koulun auditoriossa alustava kokous kirkonkylän kyläyhdistyksen perustamiseksi. Paikalle ei saapunut kuin vähän toistakymmentä kyläläistä, mutta he olivat sitäkin innokkaampia ajamaan kylän asiaa.

Tilaisuuden alusti ja juonsi Mirja Wihuri, joka itse toimii aktiivisesti Haatalan kyläyhdistyksessä.

– Koska en asu kirkonkylällä, niin en tässä ole mukana muuta kuin kummitätinä. Nopealla tahdilla on edetty ja tätä vauhtia hyvä tulee. Ja sanotaan että kun on väkeä vähemmän, niin laatu on parempi, mutta enemmän tarvitaan ihmisiä talkoisiin, Wihuri sanoi.

Kyläasiamies Merja Kaija oli kartoittamassa asukkaiden tarpeita ja toiveita.

– Minä en voi sanoa mitä te teette, vaan se kaikki lähtee asukkaista itsestään. Jostain on nyt vain lähdettävä liikkeelle, jos tahtotilaa on. Ja rahoituksen saaminen hankkeille on hankalaa ilman yhdistystä, Kaija valotti.

Idea yhdistyksen perustamiseen lähti tapaamisesta, jossa puuhattiin Maaningan kirkonkylälle avantouintia. Jaana Eskelinen antoi aloitteen avannosta ensin Seija Laaksolle, joka sai mukaansa Merja Kaijan, Mirja Wihurin ja Kari Loposen. Siitä homma laajeni yhdistyksen perustamisen tasolle asioiden helpottamiseksi ja vauhdittamiseksi.

Lue lisää 15.8. Uutis-Jousesta

Jätä kommentti

*