Pääkirjoitus: Siilinjärven keskustan rauhattomuus huolestuttaa

Lehtemme saa säännöllisin väliajoin huolestuneita soittoja työnsä vuoksi myöhään illalla tai yöllä Siilinjärven keskustassa liikkuvilta henkilöiltä. Puhelut koskevat keskustan rauhatonta menoa.

Viimeisimmässä puhelussa soittaja pelkäsi, että jotain todella ikävää vielä tapahtuu. Hän toivoi, että lehti voisi jollakin tavoin puuttua asiaan ja saada heräteltyä tilanteen vakavuuteen.

Keskustassa on paikkoja, jonne nuorisoa kokoontuu varsinkin viikonloppuisin. Erityisesti linja-autoaseman ympäristö on muodostunut alueeksi, jossa käydään painiotteluita, joskus jopa kättä pidemmän kanssa.

Viime viikolla uutisoimme nuoren tytön pahoinpitelystä Siilinjärvellä ja sen videoinnista kolmen alaikäisen tytön tekemänä. Pahoinpitely oli tapahtunut jo toissa talvena, mutta asia tuli poliisin tietoon vasta viiveellä. Uhria oli uhkailtu pysymään hiljaa.

Tämä tuskin on yksittäinen tapaus. Sosiaalisen median myötä kiusaaminen on käynyt monimuotoisemmaksi, se ei ole pelkästään fyysistä, vaan myös henkistä, joka voi olla uhrille vieläkin rankempaa. Kuvat ja videot saattavat pyöriä somejakona hyvinkin pitkään.

Alaikäisten tekemisistä syyttävä sormi kääntyy usein myös vanhempiin. Tämä on liiallinen yleistys, jos ja kun taustoja ei tiedetä. Toki vanhempana on hyvä muistaa kasvatustyön merkitys silloin, kun lapsi on pieni. Sen aloittaminen on vaikeaa, kun lapsi on yläkouluikäinen.

Erityisesti linja-autoaseman ympäristö on muodostunut alueeksi, jossa käydään painiotteluita, joskus jopa kättä pidemmän kanssa.

Nuorten syrjäytymisestä ja sen ehkäisemisestä on puhuttu vuosia ellei vuosikymmeniä. Tässä työssä on onnistuttu vain osittain. Haaste on koko yhteiskuntamme yhteinen. Syrjäytyminen voi alkaa jo tarhaiässä.

Siilinjärven kunnan nuorisotoimi tekee monin tavoin työtä nuorten parissa, on ennalta ehkäisevää päihdetyötä ja etsivää nuorisotyötä muiden aktiviteettien lisäksi. Mitä pitäisi paikallisesti vielä tehdä? Keskustelu on avattu. (TL)

Keskustelu