Opetusalan Ammattijärjestö OAJ julkaisi viime viikolla jäsenilleen teettämänsä kyselyn (OAJ, 28.9.) tulokset. Kyselyyn vastanneista opettajista peräti 57 prosenttia oli harkinnut alan vaihtoa viimeisen vuoden aikana.
Tulos ylitti uutiskynnyksen ja ammattiliitto otti luonnollisesti kaiken hyödyn irti hetkellisestä huomiopiikistä – jo kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alan vaihtoa, tämä on hätätila! Jotain on tehtävä ja äkkiä, julisti OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Kyselyn tulos ei sinänsä yllätä, onhan takana puolitoista vuotta elämää maailmanlaajuisen pandemian keskellä. Nopeasti muuttuvat tilanteet, taiteilu etäopetuksen ja lähiopetuksen välillä ovat varmasti synnyttäneet kaikenlaisia ajatuksia. Helpommallakin voisi elantonsa ansaita.
Seurasin keskustelua mielenkiinnolla, koska olen itse pätevä aineenopettaja, mutta tällä hetkellä tietoisesti muissa kuin opetusalan töissä. Jollain tasolla minuakin voinee pitää alanvaihtajana.
Kyselyn perusteella merkittävin syy alanvaihdon pohdinnalle oli työn kuormittavuus, yli 80 prosenttia vastanneista oli valinnut sen keskeiseksi syyksi.
Opettajat ovat työntekijöistä kenties tunnollisimpia.
Mikä opettajia sitten kuormittaa?
Omia ja opettajina työskentelevien ystävieni kokemuksia peilaamalla voin todeta, että aika moni asia. Kasvaneet luokkakoot tekevät työskentelystä levotonta, opettajan on vaikea jakaa aikaansa tasapuolisesti kaikille oppilaille.
Yhä useampi oppilas kaipaisi erityistukea, mutta suurimmalla osalla opettajista ei ole valmiuksia noin vain hypätä erityisopettajan saappaisiin. Oppilaiden kanssa läheisesti työskennellessä myös huoli heidän pärjäämisestänsä kalvaa herkästi mieltä.
Myös työn määrä ja kotiin asti seuraavat koepinot ja korjattavat esseet kuormittavat. Työskentely iltaisin ja viikonloppuisin on niin yleistä opettajien keskuudessa, että ei sitä enää edes kyseenalaisteta – sen sisäistin itsekin, kun viimeksi sijaistin opettajana.
Opettajat ovat työntekijöistä kenties tunnollisimpia. Ihailtava piirre työelämässä, mutta samalla myös suuri syy uupumisen taustalla. En ole koskaan törmännyt opettajaan, joka hoitaisi työnsä vasemmalla kädellä.
Etenkin uransa alussa olevien opettajien on vaikeaa vetää rajoja työn ja oman elämän välille, valitettavasti vallitsevat olosuhteet tukevat tuota kehitystä erittäin huonosti.
Alanvaihdon pohtiminen ei tietenkään ole yhtä kuin päätös vaihtaa alaa.
On vaikea uskoa, että kaikki maamme opettajat heittäisivät hanskat tiskiin yhtä aikaa. Kyselyn tulos on kuitenkin herättelevä ja huomion arvoinen. Miten houkutella jatkossa uusia tekijöitä alalle?
Kirjoittaja on Uutis-Jousen toimittaja.