Sivulauseet: | Se on sen ajan murhe

Isäni oli viisas mies, hän käytti tuota otsikossa olevaa lausetta lähes päivittäin. Olen omaksunut sekä lauseen että sen sisältävän elämänviisauden täysimääräisesti ja oppinut olemaan murehtimatta tulevia. Turha stressata sellaista, josta ei ole täyttä varmuutta. Silti tuleviin on tietysti hyvä varautua, mutta niiden murehtiminen etukäteen… ei hyvä.

Lasten vanhemmat ovat viisaita, mutta lapset, eivätkä aina edes ne vanhemmat sitä ymmärrä. Minultakin kului ainakin pari vuosikymmentä ennen kuin tajusin sananlaskuihin liittyvän viisauden.

Keiteleellä syntynyt äitini iskosti minuun lauseen sitä sanaa ei sano, jonka kelkkaan ei joudu tarkoittaen, että älä koskaan sano: ei koskaan. Toisaalta se sisältää myös totuuden minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Tämän olen todennut lukuisia kertoja todeksi.

Mitään ei kannata luvata tekevänsä tai jättävänsä tekemättä sataprosenttisesti. Opiskeluaikaan vannoin, etten koskaan mene myyntihommiin enkä ryhdy opettajaksi. Niin vain löysin itseni parin vuoden kuluttua luennoimasta ja siitä muutaman vuoden päästä kauppamiehenä.

Äiti opetti myös sananlaskulla: kukin tulee uskollaan autuaaksi, että ei ole mitään syytä halveksia ihmisiä, jotka uskovat tai ovat uskomatta, me kaikki olemme yhtä arvokkaita. Tästäkin periaatteesta olen ikäni pitänyt kiinni ja ihan hyvin on mennyt.

Sanotaan myös, että vanhassa vara parempi ja tämäkin pitää ainakin minun kohdallani paikkansa, ainakin koskien autoja. En aio vaihtaa sähköautoon ennen kuin yhdellä latauksella pääsee Maaningalta Utsjoelle saakka. Nykyisistä akkukärryistä kun ei ihan kaikilla pääse edes Kuopion torille ja takaisin. Tulomatkalla täytyy pysähtyä viimeistään Päivärannassa lataamaan.

Matka ei tapa, vauhti tappaa.

Etelä-Suomen rantaruotsalaiset ovat 1980 -luvulla minulle todistaneet pariinkin kertaan, että kateus vie kalatkin vedestä. Ei tarvinnut kuin liikkua veneellä niin että kalastusvälineet olivat näkyvissä ja pian kuului rannalta komento: sinä mennä pois, tama minun vesi!

Matka ei tapa, vauhti tappaa, näin yritin hillitä ystäväni teini-ikäistä tytärtä aloittaessamme Saanatunturille nousua. Tyttö ryntäili heti alkumatkasta puolijuoksua eteenpäin. Jokainen Saanalla käynyt tietää, että hitaasti kaartuva tunturin muoto hämää kulkijaa ja huippu näyttää aina olevan seuraavan kumpareen takana.

Ja itkuksihan se tytöltä meni, kun puhti viimein hiipui, toivottavasti sananlasku jäi mieleen. Onhan näitä sanontoja. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa, no pääasia, että joku nauraa, sillä nauru pidentää ikää.

Eräs mieleenpainuvimmista uusista sanonnoista on kuitenkin edesmenneen kesämökkinaapurin keksimä tokaisu tarjotessani hänelle toista jaffalla lantrattua koskenkorvalasillista, en ota ennee, elä paa paljoo. Voiko tuon savolaisemmin sanoa?

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.