Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sivulauseet Vartuin rauhan aikana enkä osannut pelätä – sitten syttyi Ukrainan sota

Täytin viime viikolla vuosia. Syntymäpäiväni jälkeisenä päivänä julkaisin sosiaalisessa mediassa kuvan 1-vuotiaasta itsestäni vetämässä kakkua kirjaimellisesti kaksin käsin.

Kuvan yhteyteen kirjoitin:

Kun sai elää melkein 29-vuotiaaksi näennäisen turvallisuuden tunteen siivittämänä, viime viikot ovat toden teolla ravistelleet omaa käsitystä maailmasta ja sen järjestyksestä. Kylmä sota ja sen aikaiset jännitteet ovat aiemmin olleet vain käsitteitä ja ilmiöitä historiankirjojen sivuilla, nyt ne tuntuvat kouriintuntuvan todellisilta.”

Tänään tulee kuluneeksi tasan kuukausi siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ennen helmikuun 24. päivää en henkilökohtaisesti osannut pelätä Venäjää tai sotaa.

Kun sitten tuona surullisena torstaina seurasin koko päivän herkeämättä uutisia, epäuskon lisäksi mielessä pyöri ajatus: eihän tällaisen pitänyt olla mahdollista tässä maailman ajassa.

Olin ehkä sinisilmäinen, kun en uskonut Venäjän hyökkäävän, vaikka merkit olivat ilmassa jo kuukausien ajan. Uskallan kuitenkin väittää, että yksi jos toinenkin ikätoverini ja minua nuorempi ajatteli samoin.

Eihän tällaisen pitänyt olla mahdollista.

Me 90-luvun alussa syntyneet ja sitä nuoremmat emme muista Neuvostoliittoa tai kylmää sotaa. Meillä ei ole muistikuvia tai omaa kokemusta tuosta ajanjaksosta, jolloin suurvaltojen väliset jännitteet olivat käsinkosketeltavissa.

80-luvun puolella syntyneet saattavat muistaa Neuvostoliiton ja 90-luvun taitteen myrskyisät tapahtumat, mutta meille nuoremmille on aina ollut vain Venäjä. Iso ja salaperäinen maa, jota muistikuvieni mukaan on aina hallinnut vain yksi mies.

Nyt tuo sama mies on näyttänyt todellisen luontonsa ja saanut koko maailman varpailleen mielettömillä toimillaan.

Nuo toimet herättävät huolta kaiken ikäisissä, erona lienee vain se, että vanhemmille sukupolville viime kuukauden tapahtumat eivät ehkä tulleet niin suurena shokkina kuin meille nuoremmille, jotka olemme varttuneet rauhan aikana.

Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin ja MTV Uutisten alle 30-vuotiaille nuorille teettämästä kyselystä selviää, että lähes 65 prosenttia kyselyn 1332 vastaajasta pelkää sodan leviämistä Suomeen. Syttyykö nyt kolmas maailmansota? Se kysymys on myös nuorten huulilla.

Oma osansa sopassa on myös sosiaalisella medialla, joka tuo sotakuvaston kaikkien – myös nuorten – ulottuville ennennäkemättömällä tavalla.

Pahin shokki on kuukaudessa laantunut, meillä Suomessa arki jatkuu tavalliseen tapaan. Minun ja monen muun käsitys maailmasta ja sen rauhasta on kuitenkin muuttunut peruuttamattomasti.

Kirjoittaja on Uutis-Jousen toimittaja.