Varusmiesaikana kertyneet kuntoisuuslomat pidin aivan palvelusajan lopussa keskittyen opiskelupaikan pääsykokeisiin. Samalla minulta jäi väliin niin sanottu loppusota eli isompi sotaharjoitus, johon osallistui väkeä useammasta varuskunnasta.
Kun uutiset kertoivat onnettomuudesta, jossa viisi sotaharjoitukseen matkalla ollutta varusmiestä kuoli ja yksitoista loukkaantui armeijan maastokuorma-auton suistuttua jokeen Porvoon maalaiskunnassa, minut täytti kauhu. Oliko mukana omaa väkeä, tuttuja, tupakavereita?
Mieli rauhoittui hetkeksi vasta kun sain oman komppaniani päivystäjältä vahvistuksen siitä, että näin ei ollut.
Silti en voinut olla ajattelematta niitä perheitä, joiden poika, isä tai lapsenlapsi oli menehtynyt tuossa kauheassa tapahtumassa.
Luemme jännityskirjoja ja katsomme elokuvia, joissa maapallo tai valtakunnat ovat tuhon partaalla, kunnes joku tulee ja pelastaa. Todellisuus on toinen, nyt olemme täysin voimattomia, kukaan ei tule eikä pelasta.
Palon sammuttaminen on sen sytyttäjän käsissä. Me muut voimme vain seurata sivusta ja antaa tukea. Eikä nyt kulu päivääkään, ettei mielessä olisi niiden miljoonien tuska, joilta on surmattu omaisia ja tärvelty tulevaisuus tässä järjettömässä sodassa.
Luemme jännityskirjoja ja katsomme elokuvia, joissa maapallo tai valtakunnat ovat tuhon partaalla, kunnes joku tulee ja pelastaa. Todellisuus on toinen, nyt olemme täysin voimattomia, kukaan ei tule eikä pelasta.
Olennaisena osana tässä kaikessa on valheellisen tiedon levittäminen, eikä ihmiskunnan tyhmyyden vuoksi syntyvään myötähäpeään auta edes joditabletti.
Huojuvan aasinsillan kautta tästä pääsee pohtimaan myös muita historiallisia, menneitä ja tulevia tapahtumia ja niiden yhteydessä totuuksina lausuttuja mainoslauseita.
Aikoinaan Suomen liittymistä EU:n jäseneksi perusteltiin unionin sisämarkkinoille pääsyllä ja yleisesti vakaalla taloudellisella kehityksellä, inflaationkin kerrottiin tyystin häviävän – ja rauhan palaavan lopullisesti Eurooppaan.
Melko kivikkoista on ollut EU:n tie, rahaa on mennyt, samoin rauha. Kun nyt mainostetaan liittymistä sinne ja tänne, niin on hyvä muistaa, etteivät politiikkaansa ja vaihtoehtoaan tyrkyttäneet ole ennenkään osanneet nähdä pidemmälle ajassa.
Ja kuinka he olisivat voineetkaan, kun kukaan ei voi. Kansakunnat ja kansat, koko maailma elää aina ja ikuisesti huojuvan kiikkulaudan keskellä.
Sain käsiini Maaninkajärven jäätymisestä ja jäiden lähdöstä kertovan pitkäaikaisen tilaston. Sen alku ulottuu niinkin kauas kuin vuoteen 1867 eli suurten nälkävuosien aikaan.
Tilastosta näpertelin käyrästön, josta näki yhdellä silmäyksellä, että järvi on jäätynyt 155 vuoden aikana vuosi vuodelta yhä myöhemmin ja sulanut yhä aikaisemmin, ”jääaika” oli lyhentynyt liki kuukauden.
Aikatrendiä keinotekoisesti jatkamalla ryhdyin ennustajaksi, ja selvisi, että vuonna 2782 jäätä riittää vain noin kahdeksi viikoksi. Nautitaan siitä siis nyt, kun sitä on!
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija