Päätoimittajalta Päätösten tekeminen hiljaisuudessa ei ole tätä päivää

”Asia on vielä kesken, eikä mitään ole vielä päätetty. En mielelläni kommentoi keskeneräisiä asioita, joten palataanko asiaan myöhemmin.”

Osapuilleen sanasta sanaan tällaisia vastauksia päättävässä tai toimeenpanevassa asemassa olevilta ihmisiltä kuulee edelleen.

Onneksi koko ajan harvemmin, mutta yksikin on liikaa. Keskeneräisten asioiden kommentointi ja tiedon välittäminen ovat osa demokratiaa. Kuntalaiskeskustelua ei synny, jos asioista ei tule tietoa etukäteen.

Eikä median tehtävä ole ainoastaan raportoida kiltisti valmiita, kertaalleen pureskeltuja päätöksiä.

Aina se ei miellytä. Esimerkiksi Fontanella-keskustelu ryöpsähti kuumaksi jo kuukausia ennen päätöksentekoa. Kaikki tahot eivät siitä pitäneet.

Päätösten tekeminen vaivihkaa ja hiljaisuudessa ei ole tätä päivää. Sitä vastaan paikallislehdessä taistelemme.

Uutinen voi tulla myös silloin, kun mitään ei tapahdu. Tästä hyvä esimerkki on viime viikolla uutisoitu päiväkotitapaus. Sen kummemmin röyhistelemättä voimme todeta, että ilman väliaikauutisointia saattaisimme ihmetellä edelleen, missä hallinto-oikeuden ratkaisu viipyy.

Näillä mietteillä on ilo ja kunnia aloittaa tänään vastuullisessa tehtävässä Uutis-Jousen päätoimittajana.

Ollaan yhteydessä!