Kun vuosi sitten kirjoitin sivulauseita Ukrainan kiristyneestä tilanteesta (Vain hullut haluavat sotaa), aloitti Venäjä raakalaismaisen ja iljettävän hyökkäyksensä Ukrainaan juuri samana päivänä, kun Uutis-Jousi ilmestyi. Tänään, Matin päivänä tulee hyökkäyksestä siis kuluneeksi kokonainen vuosi.
Tuhansia ja taas tuhansia ihmishenkiä on menetetty, miljoonat ihmiset ovat kärsineet, kyliä ja kaupunkeja on tuhottu, Eurooppa on monella tavoin saatu sekaisin ja järjetön hyökkäys on tuomittu maailmalla laajasti. Samalla kysytään, onko ratkaisu sodan aloittamisesta syntynyt jostain täysin tuntemattomasta todellisuudesta, sellaisesta, jolle ei ole kieltä eikä kielioppia läntisessä maailmassa?
En voi olla pohtimatta, mitä koko kauheuden alulle panija, Venäjän uusi tsaari mahtaa ajatella tästä kaikesta. Miettiikö hän, mikä meni pieleen, miksi emme marssineetkaan Kiovaan juhlakulkueessa, tai miten Dnepr-joen ylittäminen voi olla niin hiton vaikeaa?
Tsaari sotkee syyn ja seurauksen keskenään.
Luulenpa kuitenkin, että hän hykertelee saatuaan paljon aikaan sekasortoa ja kauhua Ukrainassa, sekä hämmennystä ja voimatonta päättämättömyyttä lännessä.
Lähes koko 2000-luvun kestänyt järjestelmällinen, mutta järjetön suunnitelma Venäjän imperiumin laajentamiseksi on nyt kriittisessä vaiheessa. Venäjän arvellaan valmistelevan suurhyökkäystä ja länsimaat pohtivat kabineteissaan, kuinka monta patruunaa lähetetään Ukrainaan. Täysimittaista, mahdollisimman tehokasta sotakalustotukea ei uskalleta Ukrainalle lännestä antaa.
Toisaalta Venäjä komentaa rintamalle väkeä jopa vankiloista, ostaa sotatarvikkeita sieltä mistä niitä saa ja jatkaa kansansa aivopesua väittämällä, että länsi haluaa tuhota Venäjän. Ja että siksi piti hyökätä Ukrainaan. Näin tsaari sotkee syyn ja seurauksen keskenään.
Keir Giles kuvaa kirjassaan Venäjän sota jokaista vastaan osuvasti: Venäjä ei koskaan ole osa ratkaisua, se on aina osa ongelmaa. Tämä väite on helppo allekirjoittaa, kun tutustuu Venäjän historiaan pitemmällä jänteellä. Se on täynnä sortoa ja julmuutta muita kansoja ja valtioita kohtaan, mutta myös omaa kansaa kohtaan.
Myös tästä sodasta tulevat tavalliset venäläiset kärsimään vielä useita kymmeniä vuosia, eikä pelkästään tykinruuaksi heitettyjen nuorten miesten vuoksi.
Nyt käytävä sota herättää epäilemään oman älyn terävyyttä ja mielikuvituksen tilavuutta kun kysyy itseltään, miksi, eikä vastausta löydy mistään nurkasta. Ehkä tsaarinkin pitäisi miettiä: mitähän tuli tehtyä?
Kirjoittaja on vapaa maaninkalainen toimittaja ja tietokirjailija