Siilinjärvi aloittaa koronarokotteiden antamisen alkuviikosta

Koronarokotukset aloitetaan Siilinjärvellä näillä näkymin tiistaina. Aulikki Jääskeläinen/Arkisto
Jussi Kumpulainen

Jussi Kumpulainen

Siilinjärvi on saamassa ensimmäisen erän koronarokotteita tänään maanantaina.

– Se on oletus. Ja huomenna alkavat henkilökunnan rokotukset, kertoo terveyskeskuksen johtava lääkäri Katri Hollmén .

Ensin rokotetaan ne henkilökuntaan kuuluvat, jotka osallistuvat infektiovastaanottoon, akuuttivastaanottoon, näytteenottoon tai työskentelevät vuodeosastolla.

– Eli ne, jotka ovat potentiaalisesti tekemisissä koronaa sairastavien kanssa. THL:n ja ministeriön ohjeiden mukaisesti mennään.

Ensimmäisessä erässä rokotteita saadaan hieman alle sata.

– Isompikin määrä tilattiin, mutta sen verran niitä luultavasti saamme.

Seuraavassa vaiheessa, kun rokotteita saadaan lisää, rokotteiden antaminen aloitetaan hoitokodeissa.

Kommentoi