Siilifolk: hoops oli päivän paras, vaikka vähän jännitti – Juontajat pitivät huolta nesteytyksestä

hoops eli Nuppu Savolainen (vasemmalla) ja Noora Tanskanen soittivat indiemusiikkia, niin omaa kuin lainattuakin. Riikka Kuosmanen
Riikka Kuosmanen

Riikka Kuosmanen

Soitinyhtye Savonia avasi aamun perjantaina. Kuultiinpa Sauvakävelyjenkka ja Mummon polkkakin.

Kuopion kalevalaisissa "kanteleissa" ei kantele soinut mutta meno oli menevä ja maukas. Soitinnus oli hieman erilainen kuin olisi odottaa voinut. Siilifolkin tuottaja Antti Janka-Murros kertoi yhtyeen taustasta, että Kuopion kalevalaiset on aktiivinen ryhmä, jossa on ollut kannelryhmä. Kannelryhmä jo hiipunut mutta nyt ryhmää on alettu herättelemään, yhtään kannelta ei vain toistaiseksi kokoonpanossa ole.

Juontajat Ulla Antikainen ja Seppo Kononen pitivät huolta niin yleisön, esiintyjien kuin toimittajienkin nesteytyksestä torin betonin hohkatessa yli 30 asteisessa paahteessa.

Raikkain ja rohkein veto nähtiin kaavilaiselta hoops-yhtyeeltä, jossa soittavat Tuusniemen yläkoulun oppilaat Noora Tanskanen ja Nuppu Savolainen. Indie-vaikutteinen kaksikko veti alkuun omat sävellyksensä ja sanoituksensa ja sen jälkeen muutaman coverin. Vaikka vähän jännitti, ei se menoa haitannut. Mielettömät lauluäänet toivat mieleen Björkin ja Sóleyn kaltaiset mahtimimmit. Näistä likoista kuullaan vielä.

Beepa esitti lauluja Kuopion torilta ja oman kappaleensa saivat niin kalakukko kuin kalahallikin.

Välillä laulettiin yhteislauluja Anna Janka-Murroksen ja Petra Lisitsin-Mantereen säestäessä.

Antti ja Anna Janka-Murroksen Juutas lopetti päivän. Duo oli taas ilo korville. Savolaisia sävelmiä kuultiin viulun ja harmoonin voimin.

Kommentoi