Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sadevesi saastutti juomaveden Siilinjärvellä – vettä keitettävä vielä viikkoja

Kunnan vesiongelmien todennäköinen syy on Siilinjärven keskustan vedenottamon vesisäiliöön päässyt sadevesi, kertoo vs. ympäristöterveysjohtaja Kaisa Hartikainen

– Vesisäiliön rakenteista on löytynyt pieni vuoto ja sinne on todennäköisesti päässyt sadevettä puhtaan veden joukkoon.

Hartikainen kertoo, että veden klooraaminen aloitetaan heti maanantaina.

Hänen mukaansa klooraaminen kestää todennäköisesti vähintään kaksi viikkoa. Kloorauksen lopullinen kesto selviää tutkimustulosten valmistuttua.

Vedenkeittokehotus on edelleen voimassa ja jatkuu kloorauksen ajan. Klooraus aiheuttaa veteen kloorin hajua, mutta on terveydelle vaaratonta. Keittäminen poistaa vedestä kloorin hajun. Herkkäihoisille kloori voi aiheuttaa samantyyppisiä iho- ja silmäoireita kuin kloorattu uimavesi.

Klooraus voi irrottaa verkostosta rauta- ja mangaanisakkoja. Sakkaista tai värillistä vettä ei tule juoda, eikä sitä tule käyttää ruoanlaittoon, peseytymiseen, pyykinpesuun eikä astianpesuun. Sakkaisesta tai värjääntyneestä vedestä voi olla yhteydessä Itkonniemen vesilaitoksen käyttöpäivystykseen. Jos vesi on kirkasta, on se keittämisen jälkeen juomakelpoista. Keittämätöntä vettä voi käyttää peseytymiseen sekä pyykin ja astioiden pesuun.

Kunnan tietoon ei ole tullut yhtään saastuneesta vedestä johtuvaa sairastapausta. Hartikaisen mukaan on epätodennäköistä, että saastunut vesi aiheuttaa sairastumista, mutta painottaa, että mahdollisuus sairastumiseen ei ole poissuljettu.

– Mistään isoista bakteeripitoisuuksista ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole kyse.

THL ja Savo-Karjalan ympäristöterveyslaboratorio tukivat saastunutta vettä ensi viikolla.

Siilinjärven terveydensuojeluviranomainen antoi perjantaina vedenkeittokehotuksen kirkonkylän ja usean vesihuolto-osuuskuntien alueelle, kun vesijohtovedestä löydettiin rutiininäytteenoton yhteydessä koliforminen bakteeri sekä E. coli -bakteeri. Kunnan terveystarkastajien arvion mukaan kehotuksen piirissä oli lauantaina jopa 13 000 henkilöä.

Kunta perusti viikonlopun aikana vedenjakelupisteen kunnan keskustaan Toritie 5:een. Vedenjakelu keskeytyi noin kahdeksi tunniksi lauantaina vesisäiliön tyhjennettyä. Myöhemmin lauantai-iltana kunta järjesti toisen vedenjakelupisteen lähelle alkuperäistä jakelupistettä osoitteeseen Toritie 11.

Hartikaisen mukaan vedenjakelussa ei ole lauantain jälkeen ilmennyt ongelmia. Hän lisää, että vedenjakelupisteitä tullaan lisäämään ensi viikon aikana. Puhdasta vettä on nyt toimitettu myös vanhainkoteihin ja terveyskeskuksiin.

– Jakelupisteitä on tulossa lisää. Terveyskeskukselle ja vanhainkoteihin on toimitettu omat vesisäiliöt.

Kuntalaiset ovat olleet tyytymättömiä vesiongelmasta tiedottamiseen. Nyt vesiongelmista on tiedotettu lähinnä tiedotusvälineissä, kunnan ja vesihuollon omissa kanavissa sekä sosiaalisessa mediassa, sillä Kuopion Veden häiriötiedotteiden tekstiviestipalvelu ei ole vielä käytössä Siilinjärvellä. Kuopion Veden verkkosivujen mukaan tavoitteena on, että palvelu otetaan käyttöön kunnan alueella vielä tämän vuoden aikana.

Juttua tarkennettu Kuopion Veden tiedotteen pohjalta 1.8. kello 20.17.