Kakkosrokotetta saa vielä tänään ja huomenna kunnantalolla ilman ajanvarausta

Siilinjärveläinen Juhopekka Tossavainen kävi ottamassa aikaistetun kakkosrokotteen tiistaina. "Ensi viikon perjantaina olisi ollut etukäteen annettu aika, mutta vuorotyön takia oli helpompi tulla ottamaan tämä toinen rokote nyt." Elina Valtonen
Anniina Väisänen

Anniina Väisänen

Siilinjärven kunnantalolla voi tällä viikolla käydä ottamassa aikaistetun toisen koronarokotteen. Aikaistetun rokotteen voi ottaa, jos ensimmäisestä rokotteesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa.

Kunnan kehittämisylihoitaja Tuija Pakkala arvioi keskiviikkona, että walk in -rokotuksissa on käynyt odotettua vähemmän.

– Noin 60 henkeä kävi tiistaina ottamassa aikaistetun kakkosrokotteen. Aika nihkeästi on ihmiset rokotteita aikaistaneet, Pakkala toteaa.

Siilinjärveläinen Juhopekka Tossavainen kävi ottamassa aikaistetun kakkosrokotteen tiistaina.

– Ensi viikon perjantaina olisi ollut etukäteen annettu aika, mutta vuorotyön takia oli helpompi tulla ottamaan tämä toinen rokote nyt, Tossavainen toteaa ja lisää, että hänen mielestään walk in -rokotus on kätevämpi tapa käydä ottamassa toinen rokote.

Tossavainen ei ole missään vaiheessa kyseenalaistanut rokotteen ottamista.

Noin 60 henkeä kävi tiistaina ottamassa aikaistetun kakkosrokotteen.

Tuija Pakkala

– Rokote helpottaa elämää, kun joudun töiden ja harrastusten puolesta matkustamaan kotimaassa.

Maanantaina kunnantalolla järjestettiin viimeinen 1.rokotusten massarokotuspäivä. Rokotteen kävi hakemassa 120 kuntalaista.

Tuija Pakkalan mukaan ensimmäisen rokotteen saa kyllä jatkossakin, mutta rokotusaika pitää varata erikseen omaan terveyskeskukseen.

Myös kolmannen kierroksen rokotusajanvaraus on nyt auki. Ajan kolmanteen rokotukseen voivat varata 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat vakavasti immuunipuutteiset henkilöt sekä lyhyellä annosvälillä ensimmäisen ja toisen rokotteen saaneet.

Tarkemmat tiedot ja ajanvarausohjeet löytyvät kunnan nettisivuilta.

Hyvityksen euromääräinen summa taloutta kohden ei ole kovin suuri, mutta hyvitysten kokonaisvaikutus on yhtiölle arviolta noin 20 000 euroa.

Kirsi Laamanen

Siilinjärveläisistä etenkin nuoret aikuiset ovat ottaneet koronarokotetta selvästi vähemmän kuin muut ikäryhmät. Keskiviikkona reilu 66 prosenttia 20–24-vuotiaista oli ottanut ensimmäisen koronarokotteen. Muissa ikäryhmissä rokotekattavuus on yli 70 prosenttia.

– Vaikea sanoa yksiselitteisesti, miksi kyseisessä ikäryhmässä ei ole otettu rokotetta yhtä aktiivisesti kuin muissa ikäryhmissä, Pakkala toteaa.

Pakkalan mukaan 20–24-vuotiaiden rokotekattavuutta pyritään nostamaan oppilaitoksiin jalkautumalla.

– Sakkyn tiloissa Toivalassa järjestetään tämän viikon torstaina walk in -rokotustapahtuma. Pyrimme tavoittamaan etenkin henkilöt, jotka eivät ole saaneet vielä ensimmäistä rokotetta.

Lukioon ei samanlaista jalkautumista ole suunnitteilla.

– 16–19-vuotiaat ovat käyneet ottamassa rokotetta kunnantalolla, sen lisäksi lukiolaisia on rokotettu kouluterveydenhuollon toimesta samaan aikaan ala- ja yläkoululaisten kanssa

Joissakin kunnissa ihmisiä houkutellaan ottamaan rokote erilaisilla palkinnoilla, Siilinjärvellä rokotettujen palkitsemista ei kuitenkaan suunnitella.

– Me kannustamme ottamaan rokotteen, mutta emme lähde mitään ämpäreitä tai muita palkintoja jakamaan, Pakkala kiteyttää.

Walk in -rokotukset kunnantalolla to 7.10. klo 8.15-15.15 ja pe 8.10. klo 8.15-13.15

Kommentoi