Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itä-Suomessa yleisötilaisuuksiin 50 henkilön rajoitus – järjestäjä voi vapautua rajoituksesta vaatimalla koronapassin

Vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) kieltää tiistaina tekemällään päätöksellä alueellaan kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Tällä hetkellä rajoitus on sata, ja koskee niitä tilaisuuksia, joissa ei ole voitu osoittaa istumapaikkaa.

Yleisötilaisuuden järjestäjä voi kuitenkin ottaa käyttöön koronapassin, jolloin henkilömäärärajaa ei tarvitse noudattaa.

Käytännössä esimerkiksi Kuopion musiikkikeskuksessa ja kaupunginteatterissa voidaan siis järjestää tilaisuuksia nykymalliin, jos osallistujilta vaaditaan koronapassi. Sama on urheilutilaisuuksien laita, KalPan peleihin pääsee, kun on koronapassi näyttää.

– Tilanne tosin voi muuttua nopeastikin, jos maan hallitus tänään päättää laittaa koronapassin valtakunnallisesti hyllylle. Silloin yli 50 hengen tilaisuuksia ei voi Itä-Suomessa järjestää, sanoo ylitarkastaja Emma-Lotta Kinnunen aluehallintovirastosta.

Avin uudella määräyksellä tilojen käyttö edellyttää järjestäjältä myös toimia terveysturvallisuuden varmistamiseksi.

Avin määräys astuu voimaan torstaina jouluaaton aattona, 23. joulukuuta. Nyt annetut rajoitukset voimassa 9. tammikuuta saakka. Avin päätös perustuu tartuntatautilakiin.

Päätös koskee Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntien alueita, ja kaikkia Itä-Suomen maakuntia.

Määräykset yleisötilaisuuksien henkilömäärän rajoituksista koskevat myös ravintoloissa järjestettyjä tilaisuuksia.

Koronapassi pitää tarkastaa tilaisuuteen saapumisen yhteydessä yli 16-vuotiailta henkilöiltä. Koronapassia ei edellytetä henkilökunnalta tai esiintyjiltä.

Sen sijaan yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä pitää noudattaa kokoontumisrajoituksia.

– Jos yleisötilaisuuden järjestäminen olisi kielletty tartuntatautilain nojalla kokonaan, koronapassia ei voisi käyttää rajoitusten vaihtoehtona. Aluehallintoviraston saamat asiantuntija-arviot eivät kuitenkaan nähneet näin voimakkaita rajoitustoimia tämän hetken tilanteessa välttämättöminä, eikä niille siten ollut oikeudellisia edellytyksiä, kertoo ylitarkastaja Kinnunen.

Uusi määräys edellyttää myös, että asiakas- ja yleisötilojen käyttö pitää järjestää siten, että tiloissa voidaan ehkäistä asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktien aiheuttamaa tartunnan riskiä.

Riskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.

Määräys tilojen käytöstä koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja, uimahalleja, yleisiä saunoja ja tanssipaikkoja.

Muiden asiakastilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila.

Tilojen käyttöä koskeva määräys koskee myös esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa.

Päätös ei kuitenkaan estä harrastamista, vaan toimintaa voi edelleen jatkaa terveysturvallisuustoimia lisäämällä.

– Järjestäjien on kirjattava nämä keinot ja myös noudatettava niitä. Tällä hetkellähän käytössä on ollut vain yleiset hygieniasuositukset, huomauttaa Kinnunen.

Määräys ei koske oppilaitosten tai varhaiskasvatuksen toimintaa, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämää. Tilojen käyttöön liittyvä päätös ei koske myöskään ravintoloita, joita koskevista rajoituksista päättää valtioneuvosto.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntien alueilla määräys tänään tehdyllä päätöksellä voimassa 23.12.–31.12.2021.

Nopeasti pahenevan epidemiatilanteen vuoksi kansalaisten on syytä noudattaa paitsi annettuja määräyksiä, myös viranomaisohjeita ja -suosituksia, todetaan avin tiedotteessa.

– Määräysten, ohjeiden ja suositusten noudattaminen on erittäin tärkeää epidemian hillitsemiseksi ja jotta terveydenhuollon ylikuormittumiselta vältyttäisiin, korostaa aluehallintoylilääkäri Sami Remes.

Näitä keinoja on kasvomaskin käyttö aina julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä, suurten yksityistilaisuuksien järjestämisen sekä suuriin yksityis- tai yleisötilaisuuksiin osallistumisen välttäminen, korkean riskin ryhmäharrastustoimintaan osallistumisen välttäminen fyysisten sosiaalisten kontaktien pitäminen mahdollisimman vähäisenä.