Maskisuositus voimaan neljännestä luokasta ylöspäin – harkintavalta maskien käytöstä jää kuitenkin perheille

Kouluilla on varattu maskeja oppilaiden käyttöön, joten omia maskeja ei ole välttämätöntä hankkia. Iida Mulari
Matti Ihatsu

Matti Ihatsu

Pohjois-Savon terveysviranomainen ja myös Siilinjärven kunta on ohjeistanut, että maskisuositus koskee nyt kaikkia peruskoulussa työskenteleviä aikuisia sekä 4.–9. luokkien oppilaita.

– Harkintavalta maskien käytöstä jää perheille ja lapsi itse lopulta päättää, käyttääkö hän koululla maskia vai ei, Siilinjärven kunnan sivistysjohtaja Antti Jokikokko kertoo.

Suositus oli ennestään voimassa jo yläkoulun puolella sekä toisen asteen oppilaitoksissa, kuten Siilinjärven lukiossa.

Kouluilla on varattu maskeja oppilaiden käyttöön, joten omia maskeja ei ole välttämätöntä hankkia. Omia maskeja saa toki käyttää.

Suositus astuu voimaan ensi maanantaina.

Alle 12-vuotiaiden koronarokotukset käyntiin – Siilinjärvellä rokotetaan nyt myös lauantaisin

Aiheeseen liittyvää

  1. Alle 12-vuotiaiden koronarokotukset käyntiin – Siilinjärvellä rokotetaan nyt myös lauantaisin
    4.1.2022 9:46

Kommentoi