Vastaa kyselyyn: | Pitäisikö Siilinjärven olla kunnan sijasta kaupunki?

Siilinjärven kunta aikoo uudistaa brändinsä kuluvan vuoden aikana. Uusi brändi otetaan käyttöön vuoden 2023 alusta.

– Olemme Pohjois-Savon toiseksi suurin kunta, mutta tämä viesti ei oikein nykyisen brändin ja imagon avulla enää välity. Nyt on muutoinkin hyvä aika uudistua, kun soteuudistuksen myötä ensi vuoden alussa myös kunnilla on edessään eräänlainen uusi alku. Vahvalla brändillä on tulevaisuudessa entistä isompi merkitys, kunnanjohtaja Vesa Lötjönen kertoo.

Kysymme nyt lukijoilta, pitäisikö Siilinjärven muuttua samalla kunnasta kaupungiksi? Vastaa anonyymiin kyselyyn täällä. Teemme kyselyn pohjalta juttua lähiviikkoina.

Etusivulla nyt

Luetuimmat