Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hoivatyön perusongelmia ei koskaan korjattu, sanoo pitkän uran hoitoalalla tehnyt kirjailija Marja-Liisa Vilhunen – "Sieppaa todella, että tilanne on päästetty näin huonoksi"

Marja-Liisa Vilhunen ehti työskennellä hoitoalalla monta kymmentä vuotta, ennen kuin sisäinen pakko ajoi hänet kirjoittamaan kokemuksistaan. Kirjailijaksi työuransa jälkeen ryhtynyt Vilhunen sanoo, että hoivatyön perusongelmia ei koskaan korjattu.

Hoitoalalla näkee monenlaisia elämäntilanteita ja -kohtaloita ja oppi kuuntelemaan ja kuulostelemaan ihmisiä. Toisaalta taloudelliset paineet luovat hallinnollisen todellisuuden, jossa ihminen on vain luku kulloinkin käsillä olevassa tilastossa.

Ensimmäistä kirjaansa Hoitajan arkipäivä (2016) Marja-Liisa Vilhunen alkoi työstää jo 2000-luvulla. Taustalla olivat byrokratian aiheuttamat ristiriidat, joita hän koki omassa työssään.

– Minulla oli sisäinen pakko kirjoittaa ja purkaa tilannetta sitä kautta. Kirja sai jotkut hyppimään tasajalkaa eli se täytti tehtävänsä.

Vanhustenhoidon kriisi oli aihe, josta Vilhunen aikoi kirjoittaa toisen tietokirjan, mutta päätyikin kylmissä faktoissa pysyttelemisen sijasta proosaan.

Loppukesästä 2022 ilmestyi omakustanteena Kaiken keskellä yksin -kokoelma, jonka novelleissa yksinäisyyden ja syrjään jäämisen teemoja käsitellään erilaisten kertojanäkökulmien kautta. Todelliset tapahtumat tästä ajasta ovat olleet lähtökohtina tarinoiden rakentamiselle.

Yhdistävänä tekijänä ovat ikäihmiset.

Kirjallisuuden tehtävä on näyttää ne puolet todellisuudesta, jotka jäävät piiloon julkisessa keskustelussa.

Marja-Liisa Vilhunen

– Tavoitteenani on ollut vaikuttaa lukijaan tunnetasolla. Fiktio mahdollistaa eläytymisen ja siten mahdollisuuden ymmärrykseen.

Vilhunen myöntää, että hänen kirjoittamisensa ei ole pelkkää itseilmaisua, vaan sillä on myös yhteiskunnallinen tarkoitus ja tehtävä. Kirjoittaminen on hänelle väylä tuoda esiin omia ajatuksia ja käsityksiä.

– Asiat pitää saada kunnolla näkyviin niin että tuntuu, jotta ihmiset alkaisivat tosissaan ajatella nykytilannetta. Kirjallisuuden tehtävä on näyttää ne puolet todellisuudesta, jotka jäävät piiloon julkisessa keskustelussa.

Vuonna 1969 sairaanhoitajaksi valmistunut Vilhunen katsoi hoitotyön arkea läheltä 40 vuoden ajan.

Psykiatriseksi sairaanhoitajaksi erikoistunut ja muun muassa Harjamäessä työskennellyt Vilhunen on nähnyt uudestaan ja uudestaan, miten hoitajien tarpeita laiminlyödään.

– Sieppaa todella, että tilanne on päästetty näin huonoksi. Ongelmat on tiedetty jo ajat sitten. Hoitajien palkkataso ja työolot olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo vuosikymmeniä sitten, mutta poliittista tahtoa ei jostain syystä ole koskaan löytynyt.

Tavoitteenani on ollut vaikuttaa lukijaan tunnetasolla.

Marja-Liisa Vilhunen

– Hoitotyössä sitoudutaan voimakkaasti ja kohdataan asiakkaat ihmisinä niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Tätä hyväntahtoisuutta yhteiskunta on käyttänyt hyväksi.

Vilhunen kertoo kokevansa, että hänellä on edelleen hoitajan identiteetti. Siksi hoiva-alan kriisiä on ollut masentavaa seurata.

– Ongelmat ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin omalla työurallani, joka päättyi jo toistakymmentä vuotta sitten. Mutta juuri mitään ei ole tapahtunut eikä missään edistytty.

Tekstejään Vilhunen työstää kirjallisuusyhdistys Vestäjien proosapajassa, jossa sekä tuetaan että tuupitaan kirjoittajaa eteenpäin. Viime aikoina työn alla on ollut monologeja.

– Tapaamiset pitävät huolen, että uutta tekstiä tulee synnytettyä suhteellisen säännöllisesti. Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, mutta hyvän porukan tuki on suuri apu. Meinasin välillä jo lopettaa koko kirjoittamisenkin, mutta ryhmä piti kiinni.