Suomen Punaisen Ristin Siilinjärven osasto perusti Siilinlahden koululle pian Ukrainan sodan alkamisen jälkeen vaateapukeskuksen, johon siilinjärveläiset ovat saaneet tuoda avustuksena muun muassa vaatteita ja harrastusvälineitä.
Ensimmäiset lahjoitukset siirrettiin Siilinjärven reserviläisten kodintarvikekeräyspisteeltä.
Nyt SPR:n tila on poistumassa käytöstä, sillä Siilinlahden koulu on menossa purkuun.
– Toukokuun loppuun mennessä pitäisi olla tyhjä. Sisäpurku alkaa todennäköisesti kesäkuussa ja loppukesästä päästään purkamaan enemmän, toimitilapäällikkö Jukka Kellokumpu kertoo.
Sisäilmaongelmainen koulu on ollut viime vuodet vähällä käytöllä. Käytössä ovat vaateapukeskuksen lisäksi lähinnä liikuntasali ja Salmin sali.
– Salivuorot pyörivät sinne toukokuulle asti ja koulun päätösjuhlakin salissa vielä pidetään, Kellokumpu sanoo.
Sitten perinteisen koulun tarina päättyy.
SPR:n vaateapukeskusta huhtikuussa perustamassa ollut Satu Valta toivoo, että korvaavat tilat löytyisivät nopeasti.
– Tämä on konkreettista, käsin kosketeltavaa apua, jolle on iso tarve. Osa on tullut Suomeen mukanaan vain päällä olevat vaatteet.
Uuden tilan pitäisi olla keskeisellä paikalla. Ongelmana on myös se, että sisäilmaongelmaisissa tiloissa säilytettyjä välineitä ja vaatteita ei kannata viedä puhtaisiin tiloihin.
– Eli melkein tällainen samanlainen tila pitäisi olla se seuraavakin, Marjatta Karvonen pohtii.
SPR:n Siilinjärven osaston puheenjohtaja Riina Myyryläinen toivoo, että tilat löytyisivät kunnalta.
– Meidän työmme on viranomaisten työn tukemista. Joten toivoisin, että se viranomainen tarjoaisi ne toimitilat, hän pohtii.
Siilinjärven kunnan maahanmuuttokoordinaattori Laura Muona kertoo, että tiloja etsitään, mutta vielä asiasta ei ole kerrottavaa.
– Tavalla tai toisella on tarkoitus jotain varastoa ylläpitää. Tarvetta tälle on.
Valta pohtii, voisivatko uudet tilat löytyä esimerkiksi yritysten sponsoroimana, jos kunnalta tilaa ei löydy.
– Paikalliset yritykset ovat tukeneet hienosti, varsinkin tämän perustamisvaiheessa. Jos jotain pientä tarvitsimme, saimme heti lahjoituksena, hän kiittelee.

Karvonen ja Valta esittelevät vanhoihin luokkahuoneisiin perustettuja varastotiloja. On pyöriä, suksia, luistimia, vaatteita, kenkiä, leluja.
– Monoja pitäisi suksiin jostain saada, Valta tuumaa.
Ongelma on se, että tällä hetkellä SPR:n keskukselta voi hakea tavaraa, mutta uutta ei oteta tilalle.
– Valmistaudumme muuttoon, Karvonen sanoo.
Se hieman mietityttää. Muuton lähestyessä eniten tarvetta olisi käsipareille. Vapaaehtoisia on, mutta ei ikinä liikaa.
Vantaalta puolitoista vuotta sitten Siilinjärvelle muuttanut Valta kertoo, että SPR:n vaateapukeskus syntyi ”eläimellisestä halusta auttaa.”
– Soitin SPR:n Riinalle, että enkö jotenkin voisi olla hyödyksi. Hän soitti jo parin päivän päästä takaisin, että nyt on tilat. Alkua vaikeutti se, että en tuntenut Siilinjärveltä juuri ketään. Mutta siitä se lähti.
– Toivonsäde oli meille todella iso apu. Sieltä saimme rekit ja suurimman osan henkareista.
Valta ja Karvonen sanovat, että parasta on ollut huomata, että apu menee tosiaan tarpeeseen.
– Sitä voi miettiä, jos itse joutuisi jonnekin jäätikölle ilman säähän sopivaa vaatetusta tai muitakaan välineitä. Toki onhan Ukrainassakin talvi, mutta on tämä silti erilaista.

Oma hommansa on ollut viestinnässä. Sodan keskeltä Siilinjärvelle tulleet ukrainalaiset ovat saaneet heti ensimmäisinä päivinä niin paljon uutta tietoa, että kaikkea ei voi muistaa.
– Monet nuoretkin ovat sanoneet, että muisti toimii täällä huonommin kuin kotona Ukrainassa.
Valta, Karvonen ja Myyryläinen muistuttavat, että SPR:n vaateapukeskusta voivat hyödyntää myös paikalliset.
– Siilinjärveläisiä täällä on käynyt melko vähän. En tiedä, johtuuko se sitten häpeästä. Mutta ei sen niin pitäisi olla, Valta sanoo.
– Kuka tahansa meistä voi jonain päivänä olla avun tarpeessa, hän muistuttaa.
SPR:n Myyryläinen sanoo, että suunnitelmia on tehty sillekin varalle, että tiloja ei löydy.
– Sitten vaatteet ja tavarat kierrätetään eteenpäin. Väkisin ei lähdetä vääntämään, jos sopivaa tilaa ei vain ole.
Vaateapukeskus on avoinna keskiviikkoisin kello 16–19. Vaatteita tai tarvikkeita hakiessa on hyvä huomioida, että rakennuksessa on sisäilmaongelma.