Uutis-Jousi ja Savon Sanomat kertoivat torstaina aamupäivällä verkkosivuillaan, että Ahmon, Suininlahden ja Maaninkajärven yläkoulut ovat alkuvuodesta ottaneet aiempaa tiukemman linjan siihen, miten koululaiset saavat tunnilla käyttää puhelinta.
Oppilaiden pitää jättää puhelimensa parkkiin tai sujauttaa ne reppuunsa. Puhelin saa olla esillä välitunnilla ja jos odottaa tärkeää puhelua esimerkiksi lääkäriltä tai kotoa.
Uutinen herätti vilkasta keskustelua Savon Sanomien ja Uutisjousen Facebook-seinillä. Moni keskustelijoista pitää tiukempaa käytäntöä kannatettavana ja kertoo, että on törmännyt ainakin kännykkäparkkikäytäntöön muissakin maan kouluissa.
"Sentään vielä uskalletaan jossain jotain."
"Todella rauhoittaa oppitunnit!"
Osa opettajista antaa enemmän vastuuta ja harkintaa oppilaille:
"Mulla oli kerran sellanen opettaja, joka sanoi että hän tarjoaa opetuksen meille ja on oppilaasta kiinni haluaako hän ottaa opin vastaan vai olla katse kiinni puhelimessa. Eli hän ei kieltänyt puhelimen käyttöä. Mut toki muille piti opiskelurauha antaa. Hän myös sanoi että oppilas voi sitten syyttää itseään jos on tehnyt valinnan olla keskittymättä koulunkäyntiin ja ei sen vuoksi pärjää koulussa."
Aikuisten kannattaa noudattaa yhtenäistä säännöstöä, oli se mikä tahansa:
"Tärkeää myös että kaikki aikuiset toimii samassa linjassa. Tuon saman voisin sanoa kuuntelusta mutta en enää kännyköistä."
Vaikka sitäkin on joskus pohdittu, tulisiko kännykät jättää kokonaan kotiin, sitä ei tällä kertaa ainakaan aivan ensimmäiseksi ehdotettu. Sen sijaan muistutettiin, että puhelin on nykyään koululaiselle myös oppimisen kannalta tärkeä kapistus:
"Yläluokilla puhelin on työväline ja alaluokilla riittävät riisutut mallit, joissa on ostoslistat ja kauppaohjelmia ja kaverien numerot."
Aihe nostatti monella koulumuistoja, ja osa pohti nykyajan ilmiöitä laajemminkin. Vanhojakin muisteltiin. Yksi keskustelijoista oli ryydittänyt tekstiään kuvalla vanhasta Mobiran 1980-luvun kannettavasta puhelimesta, joka painaa noin 5 kiloa:
"Jos omaan kouluaikaan olisi räplätty puhelinta tunnilla. Jonnet ei tiedä."
Toinen keskustelija liitti kommenttiinsa kuvan monelle tutusta lankapuhelimesta, jossa numerot valitaan kiekkoa pyörittämällä.
"Eipä mahtunut minun aikana puhelin taskuun."