Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maaninkalainen Kuningas murhataan ja valta vaihtuu – Kuopion kaupunginteatterin lavalla nähtiin viime viikolla draamaa ja rakkautta

– Ensin oli idea, sitten tehtiin kuvakäsikirjoitus ja eilen harjoiteltiin täällä teatterilla, kertaa siilinjärveläinen Arttu Liukkonen edellisten kuukausien ja päivien tapahtumia Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämön lavalla.

Takana on kauan odotetun Telma goes Kuopion kaupunginteatteri -tapahtuman neljä näytelmää. Ensimmäisen, nimeltään Amorin nuoli, Liukkonen on lisäksi käsikirjoittanut.

Näytelmässä pahis rakastuu neitoon ja alkaa hillitön ajojahti. Lopulta Amorin nuoli osuu neitoonkin, mutta pahaksi onneksi neito rakastuu pahiksen sijaan itse Amoriin. Huikea juonenkäänne aiheuttaa katsomossa naurunremakan. Ihan mahtava ja idearikas käsikirjoitus!

Seuraavan näytelmän päätähti on maaninkalainen Tico Tähkäpää, jonka hahmo Kuningas joutuu julmasti murhatuksi. Kuninkaan veli kaataa myrkkyä Kuninkaan korvaan ja se on menoa.

– Oli kivaa näytellä. En ole aiemmin käynyt teatterissa mutta elokuvateatterissa olen. Sisu-elokuva on ihan paras, Tähkäpää kertoo tapahtuman jälkimainingeissa.

– Eilen ja tänään ollaan keskitytty näyttelemiseen. Teatteri on ihan paras paikka toteuttaa omia juttuja. Tänne ovat kaikki tervetulleita, Liukkonen hymyilee.

Mikä tällainen Telma goes Kuopion kaupunginteatteri sitten on?

Kyseessä on Savon ammattiopiston Telma-koulutuksen ja Kuopion Kaupunginteatterin yhteinen taideprojekti, joka alkoi viime vuonna. Pääjehuina toimivat nuorten lisäksi Sakkyn erityisopettaja Petteri Putkonen, Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Atte Antikainen ja yleisötyöntekijä Kaiku Ritola.

– Telmalla on vahva näkemys siitä, että nuorilla tulee olla oma ääni ja he ovat osa yhteiskuntaa. Näissä nuorissa on käsittämätön määrä potentiaalia, joka jää näkemättä, jos heille ei anneta tilaisuutta näyttää sitä, kertoo Putkonen.

Antikainen oli Putkoselle aiemmin tuttu musapiireistä.

– Atte haluaa teatterin seinät auki ja jaamme saman näkemyksen siitä, että kulttuuri kuuluu kaikille. Osaltamme haluamme potkia hereille niin teatteria, erityistarpeisten nuorten kanssa työskenteleviä kuin yhteiskuntaakin siitä, että nuorten kanssa voi tehdä juttuja.

Ihan superisti siisti nuorten tie Toivalasta teatteriin on ollut. Päätös, että teatterin lavalle noustaan vielä, siivitti matkaa mukavasti.

– Ensin tehtiin teatteria Toivalassa ja päätettiin, että näytelmä esitetään vielä joku päivä teatterin lavalla, Liukkonen kertoo.