Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pienet kuulumiset | Kaksi seurakuntaa yhdistävät voimansa keväisessä kuorokonsertissa

Siilinjärven kirkossa pääsee kuulemaan keväistä kuoromusiikkia keskiviikkona 24. toukokuuta kello 18. Konsertissa esiintyvät projektikuoro Sointuva Lapinlahdelta ja Sola Gratia -kuoro, nuorten kuoro ja Lähde-kuoro Siilinjärveltä. Kuoroilla on sekä omaa että yhteistä ohjelmistoa.

Sointuva ja Sola Gratia laulavat konsertissa esimerkiksi sellaiset rakastetut hengelliset laulut kuin Kesäpäivä Kangasalla ja Soi kunniaksi Luojan. Myös aivan uutta kirkkomusiikkia kuullaan. Suurkuorona urkujen säestyksellä lauletaan kaksi ensi vuonna Tampereella pidettäville Kirkon juhlille sävellettyä tilausteosta: Martti Syrjäniemen Oi Pyhä Henki, Herramme sekä Esa Toivolan Helluntain psalmi. Näissä urkuja soittaa Vesa Kajava ja suurkuoroa johtaa Heini Heide.

Konserttiin on vapaa pääsy, vapaaehtoinen käsiohjelmamaksu menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.