keskiviikko 17.10.2018 Saana, Saini

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Pallotaituri kirjoittaa nykyisin 3-4 tuntia päivässä

Atik Ismail vieraili Ahmon koululla viime viikon torstaina. Luennon aikaan nämä penkit olivat täynnä.

– Olen jalkapallon kanssa tekemisissä koko ajan vähemmän, sanoo Atik Ismail, takavuosien jalkapallosuuruus, joka mätti maaleja niin kotimaassa, ulkomailla kuin maajoukkueessa.

Nykyisin Ismail viettää päivänsä pääasiassa kirjoittaen.

– Kolmesta neljään tuntia päivässä. Pöljän Aappolassa on hienoa kirjoittaa, ei kuulu kuin junaradan äänet. Siellä olen varsinkin kesäisin, Kuopiossa asuva Ismail kertoo.

Kirjoittamisen lisäksi Ismail käy muun muassa puhumassa nuorille. Viime viikolla hän vieraili Ahmon koululla Siilinjärvellä.

– Viestini nuorille on kulttuuri. Siitä saa paljon kiksejä. Tarkoitan siis muuta kulttuuria kuin kännykkä- ja somekulttuuri.

Ismail sanoo, että elämää täytyy kokea livenä.

– Kun on nähnyt 13-vuotiaana Rolling Stonesin Helsingissä tai Juha Väätäisen kultajuoksut, ovathan ne melkoisia kokemuksia.

Uransa loppuvaiheessa Ismail kamppaili päihteiden kanssa.

– Minut pelasti Harjamäen psykiatrinen osasto vuonna 1989. Sain olla siellä neljä kuukautta. Se oli elämäni parasta aikaa sikäli, että silloin raitistuin. Sen jälkeen olen ollut päihteittä.

Lue lisää 14.12. Uutis-Jousesta:

 

Jätä kommentti

*