maanantai 27.1.2020 Viljo

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Poptähti Isac Elliot panee vauhtia Siilifolkiin

Kaksitoistavuotiaana aloittanut Isac Elliot on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi, jolla on Suomessa ja maailmalla miljoonia kuulijoita.Itä-Suomen suurin kansanmusiikkijuhla Siilifolk nuorentaa ja vauhdittaa yleisilmettään ensi kesänä. Kuusipäiväinen festivaali on kutsunut pääesiintyjäkseen tämän päivän suurimpiin pop-idoleihin kuuluvan Isac Elliotin, jolla on valtaisa kuulijakunta kotimaan lisäksi myös maailmalla. Kesän teemana on Yhtä juhlaa.

Elliotin suosiosta kertoo, että Youtubessa 14-vuotias tähti on kerännyt jo 19 miljoonaa katselukertaa ja Spotiffyssä yli 36 miljoonaa striimiä. Facebookissa hänen menemisiään ja tulemisiaan seuraa noin 130 000 ja Twitterissäkin 70 000 ihailijaa.

Elliotin ensimmäiset kaksi cd:tä ovat olleet molemmat täysiä menestyksiä: pari vuotta sitten valmistunut ensilevy Wake Up World möi platinaa ja viime vuonna äänitetty Follow Me kultaa.

Lippuja Isac Elliotin konserttiin voi varata jo nyt Lippupisteen kautta.

Siilifolk järjestetään nyt viidennen kerran. Tapahtumapaikaksi on vakiintunut Siilinjärven keskustori, jossa festivaali alkaa heti aamusta maanantaina kesäkuun 29. päivänä ja päättyy auringon laskiessa lauantaina heinäkuun 4. päivänä.

Isac Elliot nousee Siilifolkin päälavalle keskiviikkona heinäkuun 1. päivänä. Jo etukäteen tiedetään, että nuoria nähdään torilla tuolloin ennätysmäärä. Siilinjärvellä pidetään näet samanaikaisesti lasten ja nuorten valtakunnallista pesäpalloleiriä. Siihen osallistuu arviolta 1 500 innokasta pesisharrastajaa, joille Elliotin konsertti tarjotaan piristävänä ja ikimuistoisena iltapalana.

Festivaalijohtaja Liisa Väätäinen ja tuottaja Juha Kojonen ovat varsin luottavaisella mielellä, että Isac Elliotin konsertti ja muut monipuoliset iltaohjelmat tuovat taas runsaasti väkeä Siilifolkiin ja korvaavat näin ne pettymykset, joita viime kesän ennätyskoleat säät aiheuttivat.

Lue lisää huomisesta Uutis-Jousesta

 

Jätä kommentti

*