keskiviikko 14.11.2018 Iiris

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Se perinteinen syyskuun 10.

Sanotaan lintujen istuvan puissa, teerityttö seisoo topakasti jalat ristissä. (Kuva: Kari Keränen)

Lattialla makasi tuijottava pystykorva, raskaasti huokaillen mutta täydessä valmiudessa. Joko mennään, sillä nyt voisi jo painaa kulmahampaan lämpimään teerentäkkään.

Koko automatkan nauru viihtyi koiran naamalla, sen laukaisi tutkapanta. Panta varmisti sen että nyt sitä mennään metälle!

Pimeää, hämärää, varttia vaille kuusi valkeus tulee kun kanalintukausi alkaa. Usvaa ja kosteaa koleutta kun lämmöt ovat alta kymmenen. Tuuli kävi pohjoiselta.

Tutuin sanoin taputin Sakun töihinsä. Merkkailujen jälkeen se hävisi metsään, vaalean hännän vilahtaessa kuusen katveesta. Löin repun pykälään sekä aseen olalle ja niin metsä vei meitä, ohjaillen ylös vaaraan niin kuin aina ennenkin.

Kuului koiran hätäinen älähdys, karkuun pääsee! Siivet paukkuen lintu nousi puuhun. Tunnustelevien haukahdusten jälkeen vauhti kiihtyi, näköhaukulla siellä päästeltiin. Haukussa oli kiukkua, sillä kauas kuului kuinka metso kirosi ja kirskui koiralle. Joskus vanhat itseriittoiset homenokat sitä harrastavat. Se laskeutuu alimmille rautaoksille, saaden koiran raivoihinsa ja hyppimään saadakseen hampaisiinsa mokoman hyväkkään. En ennättänyt puoleenkaan kun haukku katkesi ja vaara raikui havulinnun raskaista siiven iskuista.

Lue lisää 13.9. Uutis-Jousesta:

Jätä kommentti

*