tiistai 10.12.2019 Jutta

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Siilinjärvellä luvassa yt-neuvottelut ja veronkorotuksia

Siilinjärvellä raavitaan nyt kaikki pennit kasaan, jotta miinusmerkkinen talous saataisiin lähivuosina kääntymään.

Siilinjärvellä aiotaan käynnistää koko kunnan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluilla tavoitellaan miljoonan euron säästöjä ensi vuoden aikana.

Vuosina 2020–2022 halutaan säästää kolme miljoonaa euroa. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina.

Kunnassa on tällä hetkellä hieman yli 1 100 vakituisessa työsuhteessa olevaa työntekijää. Sen lisäksi on noin 300 määräaikaista.

Kunnanjohtaja Vesa Lötjönen väläytteli yt-neuvottelujen ja veronkorotusten mahdollisuutta jo vuosi sitten, kun taloustilanteen suunta alkoi näyttää selvältä.
Ensi vuodelle ennustetaan alijäämää seitsemän ja puoli miljoonaa euroa.

Osana säästötoimenpiteitä kunnanhallitus esittää myös, että Siilinjärven tuloveroa nostetaan 22 prosenttiin. Se on nyt 21,25, joten korotusta tulisi 0,75 prosenttiyksikköä.

Mitä valtuustoryhmien puheenjohtajat ajattelevat säästötoimista? Lue lisää 10.10. Uutis-Jousesta

 

 

 

Kommentit

  • pettynyt

    Eiköhän sitä pitäisi säästää näistä maahanmuuttajien palveluista. On se vaan kumma että Siilinjärven kunnalla on varaa kustantaa laittomasti massa olevien terveyspalvelut ja tarina harjulle syöttää rahaa. On home kouluja, on rakennuksia mitkä ovat homeessa, vuora asuntoja, on omaishoitaja joiden sopimuksia evätään ”määrärahan” puutteen takia vaikka valtio antoi myös Siilinjärven kunnalle rahaa omaishoitoon mutta sitä ei ole siihen käytetty koska ei ole korvamerkitty, kyllä meidän oman maan kansalaisista, kanta suomalaisten palveluista tingitään mutta ei maahanmuuton kustannuksista. Miettikääpä sitä? Eikös nyt olisi jo aika alkaa miettimään sitä kuluerää mitä maahanmuutto maksaa. Ja säästöt tehdä siitä.

  • Samaa mieltä

    Same aggreement.

Jätä kommentti

*