sunnuntai 17.11.2019 Eino, Einari

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Siilinlahden koulun vanhempainyhdistys lahjoitti 630 tuubihuivia oppilaille ja henkilökunnalle

Siilinlahden kolmasluokkalaisia komeat tuubihuivit kaulassaan. Takarivissä vasemmalla rehtori Tiina Simpanen, vanhempainyhdistyksestä Pirita Paarnio-Nupponen, Marjo Keinänen, Piia Mönkkönen ja opettaja Sari Vartiainen. (Kuva: Matti Ihatsu)

Siilinlahden koulun vanhempainyhdistys tempaisi ja lahjoitti 630 tuubihuivia koulun oppilaille ja henkilökunnalle.

Yhdistyksen väki toi huivit perjantaina koululle, jossa ne otettiin ilolla vastaan.

– Siilinlahden koululla on ollut paljon sisäilmaongelmia, joista on onneksi päästy eroon väistötiloihin siirtymisen myötä. Halusimme nyt tempaista jollakin positiivisella tavalla ja päätimme hankkia kaikille keltaiset tuubihuivit, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Pirita Paarnio–Nupponen kertoo.

Huiviin on painettu siili-logo, joka oppilaiden itsensä suunnittelema. Huivissa on myös heijastava nauha.

Koko Siilinlahden koulu aloitti tänä syksynä uusissa ja puhtaissa tiloissa, mikä on suuri ilonaihe niin oppilaille, vanhemmille kuin henkilökunnallekin. Koulu toimii kolmessa pisteessä eli Viikarissa sekä väistötiloissa Saharan kentällä ja Päivärinteellä.

Lue lisää 29.8. Uutis-Jousesta

Jätä kommentti

*