Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Siipettäret joutuu putoamiskarsintaan, kaksi kotivoittoa kolmesta ei riittänyt nostamaan jumbosijalta

Siilinjärven Pesiksen naisten edustusjoukkue päätti Ykköspesiksen runkosarjan kolme viimeistä kotipeliään kahteen voittoon ja tappioon.

Viiden päivän sisällä pelatut ottelut tuottivat neljä sarjapistettä, mutta ne eivät riittäneet nostamaan joukkuetta pohjoislohkon jumbosijalta.

Kun runkosarjaa on kaksi vierasottelua, 5.8. Ylivieskassa ja 10. elokuuta Kuopiossa, ei Siipettärillä ole enää teoreettistakaan mahdollisuutta välttyä kahden viimeisen joukkueen putoamiskarsinnalta, jonka häviäjä lähtee suomensarjaan.

Siipellä on mahdollisuus putoamiskarsinnan kotietuun, jos se ohittaa kaksi pistettä edellään olevan Puijottaret, jolla tosin on kaksi ottelua enemmän pelaamatta.

Optimismia Siipettärille tuo, että kuudesta viime ottelustaan se on voittanut neljä, kun kauden 20 pelistä voittoja on vain kuusi.

Sarjan loppupuolen kuntopuntarissa SiiPe ei ole lohkon jumbo eikä se joudu putoamiskarsintoihin rankasti altavastaajana, jos pääsee niihin liki ideaalissa kokoonpanossa.

Kolmesta viime kotiottelusta puuttui Seinäjoen Nuorisoleirillä SiiPen C-tytöissä ollut ykköskärki Tiia-Mari Veikanmaa, joka on naisten edustusjoukkueen luotettavin kentälle menijä ja etenijä.

Emme mieti vielä putoamiskarsintoja.

Pelinjohtaja Tommi Luostarinen

Toisaalta joukkueen peliesitykset heilahtelevat yhä siksakkia.

Kahdessa viime pelissä myös vastustajien isot virheet ja ongelmat ovat tuoneet paljon lahjajuoksuja ja sarjapisteitä.

Kokonaisuus on kuitenkin kohentunut ja itseluottamuksen kasvu näkyy pelijännityksen sekä virheiden vähenemisenä.

Lisäksi lyöjäjokeri Outi Venäläinen on noussut huikeisiin kotiutustehoihin.

Tiistaina SiiPe voitti niin ikään viime kaudella vielä Superpesiksessä pelanneen, mutta nyt etelälohkossa putoamisuhkaan joutuneen Lappeenrannan PesäYsit 2–1( 3–6, 3–1, s3–1).

Avausjakson PesäYsit voitti tehojokerinsa Nea Forsellin iskuilla mutta toiselle jaksolle SiiPe tiivisti ulkokenttänsä ja ykköspalkittu Outi Venäläinen johdatti kotijoukkueen voittoon.

Hermopaineisessa supervuoroparissa Siipettäret sai kaikki kolme juoksuaan kakkospuolen harhaheitolla antaen itse vain yhden harhalla.

Perjantaisessa Ylivieska-pelissä Siipettäret ei pysynyt jatkamaan edellispelin nousuvirettä ja hävisi 0–1 (1 –3, 2–2). SiiPe oli avausjakson alakynnessä puolustaen vain 1–3-jaksotappion. Ykköspalkittu Aino Näpän kunnariläpilyöntikään ei sytyttänyt kosteaa sisäpelin ”ruutia”.

Toisella jaksolla SiiPellä oli eväät jaksovoittoon tiiviillä ulkopelillä, mutta kotiutukset tökkivät edelleen ja Ylivieska nousi lopussa tasoihin varmistaen otteluvoiton. Outi Venäläinen jäi yhteen kotiutukseen.

Sunnuntaina Siipettärillä oli eväät kolmen pisteen täysvoittoon Pattijoesta sen lukkari Petra Nurron lautaskammon vuoksi.

SiiPe sai avausjaksolla häneltä kolme vapaataivaljuoksua ja yhden juoksun harhaheitolla mutta Pattijoki nousi päätösvuoroparissa kahden juoksun takaa 5–4 -voittoon. Se mursi Siipettärien suoran säilymisen mahdollisuudet.

Kotijoukkue ei sitä murehtinut vaan hyödynsi Nurron ja tilalle tulleen Jonna Heinulan kolme vapaataivaljuoksua toisella jaksolla.

Ykköspalkittu Outi Venäläinen varmisti 1+3 juoksun ajolähtökunnarilla 9–3 -jaksovoiton.

SiiPen vahva vire toi supervuoron 3–0 -voiton Annika Mutasen lyötyä 1+1 juoksua kakkosrajasta.

– Olemme pystyneet viime peleissä nostamaan perustasoamme ja vähentämään virheitä ulkopelissä. Vieläkin on tekemistä suoritusvarmuudessa varsinkin mailan varressa. Voitot ovat tärkeitä itseluottamukselle. Emme mieti putoamiskarsintoja ja tulevaa vastustajaa vaan pelaamme runkosarjan loppuun täysillä omaa peliämme kehittäen, totesi pelinjohtaja Tommi Luostarinen.