sunnuntai 15.12.2019 Heimo

Kertoo, näyttää, kommentoi
Siilinjärvellä ja Maaningalla

Videot

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Juhani Heiskanen – Ikä ei ole oppimisen este

”Totta kait uuden opetteleminen vaati rohkeutta ja heittäytymistä. Meillä on Siilinjärvellä hyvät ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Rohkeasti vain kokeilemaan”, kannustaa Juhani.

– Ikä ei ole este uuden oppimiselle, toteaa siilinjärveläinen Juhani Heiskanen.

Aktiivisuus ja mielenkiinto uuden oppimiseen ovat pitäneet 74-vuotiaan Juhanin virkeänä ja hyväkuntoisena. Lapsena pihaleikit sisälsivät liikuntaa. Jalkapallo ja talvisin jääkiekko ja mäkihyppy olivat hyvän fyysisen kunnon lähtökohtia ja liikuntaharrastus on säilynyt läpi elämän.

Innostus musiikkiin alkoi joululahjaksi saadusta nokkahuilusta ja hieman myöhemmin joulukääröstä paljastui teräskielinen akustinen kitara. 1960-luvulla kitara vaihtui sähkökitaraan ja The Shadows-rautalankasoundit kajahtivat ulos putkiradiosta. Radio toimi silloisen bändin kitaristin vahvistimena.

Musiikki vei Juhanin mukanaan myös kuoromaailmaan. Lahdessa työuraansa tehdessään hän lauloi Lahden Oopperakuorossa ja nyt eläkepäivillään Juhani laulaa Lauluveikoissa, Mieskuoro Kuopio-Kvartetissa ja Sekaset-kuorossa.
Elokuvamaailma on tullut Juhanille tutuksi useiden elokuvien ohjelma-avustajan roolien myötä.

Viimeisin avustaja-rooli hänellä oli Sasu Kermanin ohjaamassa elokuvassa Olipa kerran Kyllikki. Myös kesäteatterien lavat ovat tulleet tutuiksi yli kahdenkymmenen vuoden ajalta.

– Yksi mieleenpainuvimmista esiintymisistä oli kuitenkin Lapinlahdella esitetty rock- ooppera Jeesus Kristus Supertähti. Olin siinä Jeesuksen ympärillä hengaileva, asioita uudelleen miettivä, entinen prätkäjengiläinen.

Musiikki, näytteleminen, erilaisten uusien asioiden opiskelu täyttävät nyt miehen eläkepäivät. Tällä hetkellä ennen kaikkea musiikki kuorolaulun ja oman bändin Jussi ja Poejjat kanssa täyttävät suuren osan elämää.

– Minulle ei ole edes tullut missään vaiheessa mieleen, että mitä minä tekisin, jos mulla ei olisi musiikkia. Se on tullut niin tärkeäksi asiaksi minun elämässä. Se täyttää niin paljon minun elämästäni ja ajasta hyvin vaikeaa olisi keksiä jotakin sen tilalle.

Katso lyhytdokumentti Juhani Heiskasesta tästä:

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Tapani Ruuskanen – Vanhan myllyn mylläri

Kyllähän näitä jyväsäkkiä vielä jaksaisi kantaa. Kuiva kesä vain verotti viljasatoja ja ihmiset ovat jo tottuneet kaupan valmiiseen leipään. Ne vähentävät myös myllyn tarvetta.

Tapani Ruuskanen syntyi Siilinjärven Heinämäessä maanviljelijäperheeseen. Pienellä maatilalla oli tilkku peltoa ja kymmenkunta lehmää.

Päivät kuluivat koulun ohella talon töitä tehden. Työt tehtiin hevospelillä aina vuoteen 1957 saakka, jolloin taloon hankittiin traktori.

– Se oel mahoton peli, Verkusson (Ferguson toim. huom.) Ei siinä 11-vuotiaan jalat tahtonna polikimille ylettöö kun sillä piästeltiin.

Mielenkiintoinen työ Ruuskasella on myös olla myllärinä tilallaan olevalla myllyllä. Myllyn historian juuret juontavat aina 1800- luvun loppupuolelle ja se jauhaa vielä tänäkin päivänä.

– Mikäpäs tässä on eläkepäeviä viettee kolomen kanan ja kukon kanssa. Onhan tuolla vielä tuolla vielä pari lammastakkiin ja poni, Ruuskanen nauraa.

Urheilu on seurannut Ruuskasta koko hänen elämänsä ajan. Hirvenhiihto, lentopallo ja mäkihyppy olivat nuoren miehen lajeja useiden muiden lajien ohella

Ammattina nuoren miehen mielessä siinteli sotilasura ja autonkuljettajan työ, mutta voiton vei maanviljelijän ammatti.

Sitä työtä Ruuskanen jatkoi ensin kotitilallaan ja myöhemmin avioiduttuaan nykyisellä asuinpaikallaan Kolmisopessa.

Nyt eläkepäiviään viettävällä Tapanilla on merkittävä ura lukuisissa järjestötehtävissä. Kunnallispolitiikassa hän on myös ollut mukana jo parin vuosikymmenen ajan.

Arvokas tehtävä, jossa Ruuskanen myös toimii, on olla arkun kantajana viimeisellä matkallaan oleville ihmisille.

 

Katso lyhytdokumentti tästä:

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Mietteitä luonnosta – Kauko Siidoroff

Kevät, heti lumienlähdön jälkeen on parasta aikaa seurata luonnon heräämistä. Välttämättä sitä ei tarvitse mennä oman mökin rappusia pidemmälle.

– Minulla oli sellainen tapa, että muut jäivät nukkumaan, mutta minua ei tarvinnut herättää. Lähdin aamulla yhdeltä, ja kun muut alkoivat herätä viiden aikaan, minulla oli sotilaspakki täynnä siivottuja ahvenia, siilinjärveläinen Kauko Siidoroff kertoo.

Yölliset kalastusretket Runnin Neulapadolle olivat mieluisa harrastus. Jo pikkupoikana Siidoroffin kesäyöt menivät luonnossa liikkuen.
– Minä olin silloin seitsemän vuotta, kun muutettiin Runnille.

Yöllinen rauha ja hiljaisuus tekivät Siidoroffiin lähtemättömän vaikutuksen. Vielä tänäkin päivänä kesäöiset metsäretket kuuluvat Kaukon elämään.

Luonto on aina ollut tärkeä osa Siidoroffin elämää. Naava puissa, mehiläisten pesäpaikan valinta ja monet muut merkit ovat kertoneet Siidoroffille tulevat tapahtumat lähiaikojen säästä.

Vuorovaikutus luonnon kanssa näkyy myös lukuisina linnuille ja oraville tehdyillä pesäpöntöillä pihapiirissä ja lähimetsässä.

Vuosikymmenten aikainen luonnon seuraaminen ja tarkka kirjanpito vuosikierrosta ovat tuoneet mukanaan myös ennusmerkit, joilla tulevaa säätä voidaan ennustaa.
– Helsingissä asuessani varma talven merkki tulevasta lumisateesta oli, kun Rovaniemeltä tulevan junan päällä oli lunta. Tasan kolme viikkoa siitä Helsinki sai ensilumen.

Luonto on muuttunut ja ennusmerkit sen myötä. Onko kysymys ilmastonmuutoksesta, vai jostain paljon laajemmasta asiasta?

Katso lyhytdokumentti tästä:

Kommentoi

VIDEO: Miltä näyttää ja kuulostaa kuuluttamossa, kun SiiPe tuo juoksun?

SiiPen kuuluttaja Niko Mustonen (oikealla) elää pelin tapahtumissa tunteella mukana. Kaikkea ei kuitenkaan voi sylkeä mikrofonin kautta ulos.

Uutis-Jousi seurasi eilistä Siilinjärven Pesiksen ja Kiteen Pallon Superpesis-ottelua kuuluttamosta käsin.

Ensi viikon lehdessä luvassa SiiPen kuuluttajan Niko Mustosen haastattelu, jossa hän pohtii muun muassa sitä, millainen on kuuluttajan koodisto.

Katso video tästä: 

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Vladimir ”Vallu” Nikolskij – Lemmenjoen kullankaivaja:

Se on vaatinut paljon perheeltäni, että olen ollut pois heidän luota yli 30 kesää. Onnekseni he ovat hyväksyneet sen, Vallu sanoo.

Ensimmäisen kosketuksen kultaan Vladimir Nikolskij (Vallu) sai tavattuaan Lemmenjoella kullankaivaja Aatos Flinkin. Aatos oli kaivanut kultaa Morganojaan laskevalla Kotaojalla vuosikaudet ja hän otti Vallun repsikaksi.

Aatoksen kuoltua Vallu siirtyi kaivamaan Puskuojalle yhdessä Vilho Ollikaisen (Villen) kanssa. Kivikkoinen valtaus oli kaukana, kymmenien kilometrien päässä lähimmiltä maanteiltä ja kulta syvällä turpeen ja suurten kivien alla.

Kivikkoinen oli myös Lemmenjoella yli 30 vuottaa kultaa kaivaneen Vallun elämän alkutaival. Sodan sytyttyä Vallu lähetettiin vuoden ikäisenä sotalapseksi ruotsiin. Kolmen vuoden kuluttua hän palasi kotiin Helsinkiin, täysin kielitaidottomana.

Vanhemmat puhuivat venäjää ja samaan aikaan sotalapsena saksasta palannut sisko puhui vain saksaa. Koulu alkoi suomenkielisessä koulussa vain muutaman suomenkielisen sanan turvin.

Elämä jatkui ja se toi mukanaan musiikin. Ensin koulubändit, sitten kapakat ja tanssilavat. Kokoonpanot vaihtuivat, mutta vanha läskibasso seurasi Vallun mukana. Jazz vaihtui tanssimusiikkiin ja maata kierrettiin Pirkko Mannolan, Henry Theelin ja monen muun tuon ajan tunnetun solistin kanssa.

Varsinaisen elämäntyönsä Vallu teki Kuoreveden Hallin koelentueessa koelentäjänä. Tutuiksi tulivat Fouga Magisterit ja Saab Safirit. Huolto- ja koelennot kohdistivat maamme lentotukikohtiin, myös Rissalaan.

Myöhemmällä iällä Valu opiskeli kultasepäksi ja suoritti kultaseppämestari tutkinnon. Lukuisat Puskuojalta löydetyt hiput ovat taipuneet hänen käsissään taidokkaiksi koruiksi ja koriste-esineiksi.

Vallu lopetti kullankaivamisen runsaat 10 vuotta sitten. Ville kuoli hieman aiemmin. Hänen tuhkansa Vallu vei tunturiin, lähelle heidän valtausta, jossa he viettivät lähes 20 yhteistä kesää.

– Näitä vanhoja aikoja on nyt hyvä muistella vanhojen kaivuuystävien kanssa.

Yksi Vallun hyvistä ystävistä on Siilinjärveläinen kullankaivaja Elsa Salo, joka kaivoi miehensä Voiton kanssa naapurissa Puskun putouksella.

Katso lyhytdokumentti tästä: 

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Hevimetsuri Miikael Vartiainen

Musiikki on kulkenut metsuriksi opiskelevan Miikael Vartiaisen mukana jo nuoresta pojasta saakka.

Rautavaaran Rannankylällä, toistakymmentä kilometriä kylän keskustasta, ei oikein ollut harrastusmahdollisuuksia. Musiikki ja naapurin pojan kanssa yhdessä soittaminen olivat alkusysäys tulevaan.

Varsinaisia haaveita tulevaisuuden ammatista ei ollut, mutta soitinrakentajan ammatti kiinnosti musiikin ohella.

Armeijan jälkeen Miikael opiskeli puusepäksi Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksella. Soitinrakentajan ammatti jäi ainakin hetkeksi taka-alalle.

Savon ammatti- ja aikuisopistosta metsuriksi valmistunut veli pyysi Miikaelia mukaansa ennakkoraivaushommiin ja se innosti nuorta miestä aloittamaan metsuriopinnot.

Opinnot jatkuvat edelleen, kuin myös soittaminen. Miikael on kitaristina kahdessa metallimusiikkia soittavassa bändissä.

Videolla Miikaelin ajatuksia hevimetallimusiikista.

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Osmo Niskanen, semmonen naarettava mies

Siilinjärven Kolmisopen koulun kentän reunalla syntyneestä Osmo Niskasesta piti tulla maanviljelijä. Koulumatka ei ollut pitkä, hieman pidempi kuin koulun keittäjän- ja opettajan pojalla ja kauppiaan tytöllä. Ambulanssikyydin päätös heinäpellolta vaikutti kuitenkin ammatinvalintaan ja Osmolle suositeltiin pölytöntä, siistiä sisätyötä. Niin Osmosta tuli sairaanhoitaja, ensin Harjamäkeen ja sitten Julkulan sairaalaan, jossa psykiatrisen osastotyön lisäksi hän vastuullaan on hätähälytysjärjestelmät, videoneuvottelut ja mukanaolo sähköshokkityöryhmässä.
Henkisesti kuormittavan työn vastapainona on näytteleminen. Ensimmäinen päärooli, nelisenkymmentä vuotta sitten oli Sakari Kolistaja. Mies, joka ymmärsi asiat hieman toisin. Vielä tänäkin päivänä Osmo muistetaan Kolistajana. Kesäteattereissa tuttuja hupiroolihahmoja ovat myös kylähullun ja poliisin roolit.
– Se on varmaan tämä persoona ja ulukomuotoki, joka herättää jo naarua. Sitä on vähä semmonen naarettava mies.
Kolmisopen keskipisteenä oleva koulu siirtyi kyläyhdistyksen myötävaikutuksella Osmon ja hänen puolisonsa Jaana Vallan omistukseen. Koulu toimii nyt lukuisten kylätapahtumien kesipisteenä. Lisäksi koulu tarjoaa remontoidut juhlatilat monenlaisille tapahtumille asiakkailleen. Mielenkiintoinen lisä yrittäjäpariskunnan arjessa on huutokaupat ja vanha tavara.
– Minä huuvan ja Jaana maksaa toteaa Osmo.

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Väinö Ruuskanen – autotallin aarteet

Rompepäivät ja kirpputorit kuuluvat olennaisena osana Väinön elämään.

Koneet ovat aina olleet lähellä Väinö Ruuskasen sydäntä.  Maanviljelijäperheeseen -40 luvun alussa syntyneestä pojasta tuli jatkaja kotitilalleen, mutta vuosikymmenet vierähtivät myös kaivinkoneen ohjaimissa.  Mielenkiinto keräilyyn heräsi kaivettuihin roskamonttuihin heitetyistä tavaroista. Mopedit, moottorisahat ja lukuisat muut koneet ja laitteet ovat saaneet uuden elämän hautaamisen sijaan.

Koneita on nyt kertynyt Tuovilanlahden pihapiiriin kolmen autotallillisen verran. Lisäksi niitä on esillä paikallisessa museossa ja vanhalla kotitilalla.  Autotalleista löytyy maamoottoreita, lähes 400 toimintakuntoista moottorisahaa, mopedia ja aarteena entisöitävänä oleva Plymouth- henkilöauto.

Harvinaisuuksia ovat myös vanhat Be-Bo- ja Raket moottorisahat, sekä Tavinsalmelta pelastettu vanha Chrysler.

Näkemänsä pohjalta on helppo yhtyä Adolf Ehrnroot on sanoihin: ” Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten.”

– Kyllähän sitä toevos, että nuoret säelyttäs vanhoo  käättökeleposta tavaroo, eikä heittäs sitä poes.  Siitähän sitä tietää minkälaesta elämä on ennen ollut. Minä toevosin, että he kunnioittasivat sitä.

Katso lyhytdokumentti tästä:

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Raija Penttinen – Siunattu leipä

Raija Penttisen kodissa ruisleivän tekeminen kuuluu vieläkin lähes jokaviikkoisiin askareisiin.

Muuruvedellä syntyneelle Raija Penttiselle on leipominen ollut aina lähellä sydäntä. Lapsena äidiltä saadut opit ja leivonnan salat ovat kantaneet tänne saakka.

Niinimäen kansakoulun jälkeen Penttinen kävi talouskoulun ja kodin ulkoinen työura alkoi kotiapulaisena. Jokaviikkoinen ruisleivän leipominen oli hyvää oppia tulevaisuuteen nuorella kotiapulaiselle.

Leipominen on kulkenut mukana myös kahvila-ravintoalan ammattikoulun käyneen Penttisen myöhemmässä elämässä. Erilaiset juhlat, häät ja hautajaiset ovat saaneet kattaukset Penttisen käsien kautta.

Vuonna 1972 Raijan elämänkirjassa aukeni uusi sivu. Kesäisenä keskiviikkoiltana Halssin lavalla nuori herrasmies vei hänet tangon pyörteisiin. Siitä alkoi Raijan ja Kalervon yhteinen taival. Kahden vuoden kuluttua, yhdessä tanssitun tangon jälkeen, nuoripari avioitui ja Raijasta tuli emäntä Kolmisoppeen Kalervon kotitilalle.

Talkootyöt ovat olleet aina lähellä Raijan sydäntä. Erilaisiin tapahtumiin ruoanvalmistus ja leipominen ovat olleet Raijalle luontainen osa. Kotona tehty ruisleipä on ollut näissä tapahtumissa olennainen osa.

Eläkkeelle siirtyessään Raija ja Kalervo muuttivat uuteen kotiinsa Kortteisenmäelle. Ruisleivän tekeminen uudessa kodissa kuuluu vieläkin lähes jokaviikkoisiin askareisiin.

– Toivon, että ruisleipää ja sen perinnettä kunnioitettaisiin. Meillä on ollut aikoja, jolloin leipää ei juurikaan ole ollut. Siihenkin vähäiseen leipään on pitänyt lisätä vielä puun kuorta jatkoksi.

Katso lyhytdokumentti tästä:

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Jarkko Ahokas – Ja kolmas kerta!

Jarkko Ahokas syntyi 70-luvun puolivälissä Kuopiossa. Perhe muutti Siilinjärvelle hänen ollessa yksivuotias.

Äiti oli hoitoalan ihmisiä ja isä kuorma-auton kuljettaja. Jarkko Ahokkaalla ei ollut suoranaisia ammattihaaveita, kuitenkin ammatti palomiehenä siinteli ajatuksissa monen muun ikätoverin ohella. Jääkiekko oli vapaa-ajan harrastus, jota hän seuraa vieläkin aktiivisesti.

Lähihoitajaksi opiskeltuaan Ahokkaasta tuli päihdehuoltoalan yrittäjä.

– Työ on antoisaa, osaltaan kuormittavaa, koska päihdehuoltoalalla käsiteltävät asiat ovat välillä ikäviä, pahojakin asioita.

Työn voimavara ovat kuitenkin kohdattavat ihmiset.

Vastapainona henkisesti kuormittavalle työlle Ahokas on yrittäjänä myös omistamassaan osto- ja myyntiliikkeessä Vilin valinnassa. Perinteisen osto- ja myyntiliiketoiminnan lisäksi Vilin valinta järjestää huutokauppoja koko perheen voimin, pääosin Siilinjärvellä.

– Mielenkiintoisia esineitä ja vielä mielenkiintoisempia ihmisiä ja persoonia, Ahokas sanoo.

Myynnissä voi olla esimerkiksi Esa Pakarisen vaimon Ellin hattuliikkeen hattuja. Näistä syntyy hyvä huutokauppa noin kerran kuussa Siilinjärvellä.

Katso lyhytdokumentti tästä: 

Kommentoi

Ihmisen tarina -lyhytdokumentti: Hannu Mustonen – paljon saanut, paljon antanut

Ihmisen tarina -lyhytdokumenttisarja esittelee Siilinjärven ja Maaningan ihmisiä. Heitä, joita ei lehtien palstoilla usein näy, mutta joiden tarinat ansaitsevat tulla kerrotuksi. 

Katso video alta: 


Kuvaus, editointi: Seppo Hyvönen


Kuusankoskella, poliisin pojaksi  syntynyt siilinjärveläinen Hannu Mustonen ei  nuorena miehenä osannut ajatella, kuinka suurta osaa vankila näyttelisi tulevaisuudessa hänen elämässään.

Nuoren miehen kaveriporukka oli laaja. Leikit ja pelit olivat samat, niin kuin kaikilla  tuon ajan nuorilla. Sellutehdas toi  rahan tuoksahduksen, mato-ongella narrattiin kaloja ja tulevaisuudesta haaveiltiin.

Kuusaalla paperitehdas työllisti suuren osan kaupungin ihmisistä. Hannu sai kuitenkin kesätyöpaikan Kuusankosken kaupungin rakennusosastolta ja nuoren miehen haaveet sähköalantöistä vaihtuivat rakennusinsinöörin opintoihin Tampereelle.

Elämä kuljetti miestä, sivut vaihtuivat elämänkirjassa ja parikymmentä vuotta sitten matka vei tutustumiskäynnille Pietariin nuorten poikien vankilaan. Käynti teki Hannuun lähtemättömän vaikutuksen ja siitä hetkestä alkoi Hannun uusi elämä vankilatyöntekijänä.

– Tunsin, että tämä työ on minun. Minä haluan tehdä vankilatyötä.

Siitä alkoi Hannun vapaaehtoistyö ensin Pietarin-  ja nyt  Kuopion ja Naarajärven vankiloissa.

– Minä itse olen saanut paljon. Minulle on usko ja siinä pysyminen merkinnyt paljon. Se on ilosanoma ja tänä päivänä minä haluan jakaa sitä ilosanomaa vangeille.

Kommentoi